Hyppää sisältöön

Suomen EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden avaustilaisuudessa juhlistettiin uudistuvaa ja osaavaa Suomea

Julkaisuajankohta 19.5.2022 13.46
Ministeri Mika Lintilä ja johtaja Slawomir Tokarski pitelevät Suomen kumppanuussopimusta.

Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman avaustilaisuutta vietettiin 12.5.2022 Helsingissä. Tapahtumapaikalla Marina Congressissa oli paikalla yli 200 aluekehittäjää. Striimattua tilaisuutta seurasivat sadat katsojat.

Ministeri Mika Lintilä avasi tilaisuuden. Lintilä totesi puheessaan, että ”meidän on oltava valmiita haastamaan myös itsemme – on meistä itsestämme kiinni, miten hyödynnämme tulevien vuosien rahoituksen. Kunnianhimon tasoa on nostettava. Katseet on käännettävä tuloksiin ja vaikutuksiin.”
Komissio julkisti tiedon EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 sekä kumppanuussopimuksen hyväksymisestä avaustilaisuudessa. Merkittävä hetki tallentui monen kameraan.

Juontaja André Chakerin energia hurmasi osallistujat – Andrélla oli sana hallussa ja yllätyksiä takataskussaan.

Toimittaja Anna-Stiina Nykänen kertoi työssään kohtaamasta kärsimyksestä ja toivosta. Jokaisella on tarve tulla kohdatuksi ja nähdyksi. Nykäsen mukaan suomalaiselle tyypillisiä toisen ihmisen kanssa jaettuja kohdatuksi tulemisen hetkiä ovat saunassa istuminen ja kahvikupin äärelle hiljaa pysähtyminen.

Panelistit maakuntajohtaja Mats Brandt, elinvoimajohtaja Mervi Nikander, elinkeinojohtaja Kimmo Viljamaa ja ylijohtaja Pasi Patrikainen toivat esiin Suomen moninaiset alueelliset erot ja pohtivat, miten ohjelmalla voitaisiin vastata niihin.

Hyvinvoinnin psykologian dosentti Frank Martela sai kuulijat mietteliäiksi. Sisäinen motivaatio ja autonomia ovat tärkeitä, jotta muutos ihmisen elämässä voidaan saavuttaa. Filosofina Frank Martela paljasti myös elämän tarkoituksen, kuinkas muuten. Frank totesi, että ”elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille.” Fiksua, eikö totta?

Viivi Ekebom, Valentina Vihonen ja Sonja-Wilhelmiina Knaapinen Vamosnuorista haastoivat päättäjiä kuuntelemaan nuorten ääntä. Voitaisiinko kokemusasiantuntijoiden tietämystä hyödyntää palvelujen suunnittelussa?

Tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen katsoi tulevaisuuteen työn ja osaamistarpeiden näkökulmasta. ”Työ muuttuu, näin on tapahtunut aina,” Elina sanoi, ja totesi samaan hengenvetoon, että onneksi esimerkiksi pyövelien ammattikunta on jo ajat sitten kadonnut.

Professori Jyri Seppälä ja Toimitusjohtaja Timo Huhtamäki tarkastelivat kiertotaloutta ja ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamista. Jokainen voi tehdä ilmastotekoja. Älä roskaa, käytä käyttötavaraa uudelleen ja kauemmin, kierrätä aina kun voit. Kiertotalousratkaisujen kehittämisessä on tulevaisuudessa valtava businesspotentiaali.

Valokuvia tilaisuudesta, tallenne ja puhujien esitysmateriaalit löytyvät tapahtumasivulta.

Teksti: Maria Laaninen
Kuva: Jaana Ahlbäck