Luomassa hiiliviisaita suurtapahtumia
Miten luoda mahdollisimman vähäpäästöinen 50 000 ihmisen massatapahtuma yhdessä kumppaneiden, sidosryhmien ja osallistujien kanssa? Kun Porvooseen saatiin järjestettäväksi maailman suurin viestisuunnistustapahtuma ja samalla Suomen suurin aikuisliikuntatapahtuma Jukolan viesti, päätettiin tilaisuus hyödyntää myös ilmastoviestin osuutena. Syntyi idea Hiiliviisas Jukola -hankkeesta.
Tapahtumateollisuudella on merkitystä ja vaikuttavuutta – alueellisesti ja valtakunnallisesti. Alalla toimii Suomessa noin 3200 yritystä ja se työllistää lähes 200 000 ihmistä. Merkittäviä välillisiä vaikutuksia syntyy myös muille aloille ja parhaimmillaan sadoista kymmeniintuhansiin ihmisiin keräävien tapahtumien päästöt voivat olla merkittäviäkin. Siksi Porvoossa 17.–18.6.2023 järjestetty Jukola nähtiin ohittamattomana pilottikohteena parantaa massatapahtumien hiiliviisautta. Ideasta projektoitiin kehitysyhtiö Posintran, järjestävän seuran OK Trianin sekä Aalto-yliopiston voimin Hiiliviisas Jukola -hanke, jolle Uudenmaan liitto myönsi EAKR-rahoituksen. Mukana on näin sekä aluekehityksellinen, toteutuksellinen ja tutkimuksellinen näkökulma.
Hankkeen päätavoitteena on kehittää ja pilotoida mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen muodostavan massatapahtuman oppimis- ja toimintamalli yhteistyössä tapahtumatuotantoon osallistuvien yritysten ja yhteistyökumppanien kanssa. Yhteistyö yritysten kanssa onkin ollut tiivistä.
Kestävän liiketalouden kehittäminen on yksi alueellisia kärkiteemoja, sillä vastuullisuus alkaa olla kannattavan liiketoiminnan ehto. Jukola suurtapahtumana luo hyvän ympäristön testata, tehdä ja oppia käytännössä miten hiiliviisaus on mahdollista tehdä yhdessä sekä kukin omassa toiminnassaan erikseen, kertoo hankkeen projektipäällikkö ja Posintran aluekehitysjohtaja Topi Haapanen.
Hiiliviisaus on pyritty ottamaan huomioon koko tapahtuman kaarella maansiirtotöistä lajitteluun, kulkemiseen ja ravitsemukseen sekä lopulta tapahtuma-alueen palauttamiseen ennalleen. Tapahtuman jälkeen on vedetty yhteen onnistumiset, haasteet ja opit ja niistä koostetaan Aalto-yliopiston johdolla tilattavissa oleva oppimis- ja toimintamalli muille tapahtumajärjestäjille, muuallakin kuin urheilun parissa.
Itse kisatapahtuma oli myös erinomainen mahdollisuus nostaa tietoisuutta massatapahtumien ilmastovaikutuksista ja hiiliviisaus näkyi ja kuului ympäri kisakeskusta. Tähtituotteena toimivat sähköbussit, jotka kuljettivat osallistujia ja yleisöä Porvoon keskustan ja Epoon kylässä sijaitsevan kisakeskuksen väliä. Bussit mahdollistuivat OK Trianin lisäksi yhteistyökumppaneiden, kuten Porvoon kaupungin ja Uudenmaan liiton avulla. Hanke osallistui myös kisan yhteydessä ensimmäistä kertaa järjestettävään Metsäareena-tilaisuuteen, joka ST1:n Mika Anttosen ja OP-ryhmän Timo Ritakallion johdolla keräsi paikallisia ja alueellisia vaikuttajia keskustelemaan kestävän tulevaisuuden ratkaisuista.
(Julkaistu elokuussa 2023)
Hankkeen tiedot
- Hankkeen nimi: Hiiliviisas Jukola
- Hankkeen toteuttajat: Posintra Oy, Orienteringsklubben Trian rf, Aalto-korkeakoulusäätiö sr
- Hankkeen kesto: 1.6.2022–31.12.2023
- Toimintalinja 2. Hiilineutraali Suomi (EAKR)
- Erityistavoite 2.1 Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen
Yhteystiedot
Projektipäällikkö, aluekehitysjohtaja Topi Haapanen
p. +358 40 708 2012
[email protected]