Kasvu älykkääksi matkailukohteeksi edellyttää kehitystyötä usealla osa-alueella

Vastuullisuus, saavutettavuus, digitaalisuus sekä alueen kulttuuriperintö ja sen innovatiivinen hyödyntäminen ovat ne osa-alueet, jotka kuuluvat älykkään matkailukohteen kehityspolkuun. Lahti Region Oy:n hallinnoimassa SMART – Päijät-Häme älykkääksi matkailukohteeksi -hankkeessa kehitettiin Lahden seudun kansainvälistä vetovoimaa ja osaamista näillä neljällä osa-alueella. Hankkeen päätteeksi Lahti Region Oy yhdessä Lahden kaupungin kanssa haki myös ”Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki 2025” -titteliä.

Lahden seudun edelläkävijyys kestävän kehityksen ja vastuullisuuden osalta sai tunnustusta jo vuonna 2021, jolloin Lahti oli Euroopan ympäristöpääkaupunki. Myös vastuullista matkailua on alueella kehitetty pitkäjänteisesti ja systemaattisesti esim. valtakunnallisen Sustainable Travel Finland -ohjelman sekä Salpausselkä UNESCO Global Geoparkin vastuullisuustoiminnan puitteissa. SMART-hankkeessa Lahden seudun kestävän matkailun kehitystä yhdessä alueen yritysten kanssa jatkettiin ennen kaikkea Sustainable Travel Finland -ohjelman osalta. Hanke toteutti Lahden seudun matkailun alueellisen hiilijalanjäljen mittauksen vuodelta 2022 yhtenä ensimmäisistä Suomen alueista. Lisäksi hankehallinnoija pilotoi osana oman toimintansa hiilijalanjäljen mittausta valtakunnallisen matkailun hiilijalanjälkimittarin ”Hiilikurin”. Alueen tavoitteena on saavuttaa Lahden seudulle Sustainable Travel Finland -ohjelman destinaatiomerkki vuonna 2025. 

SMART-hankkeessa alueen digitalisaation ja saavutettavuuden kehittäminen kulkivat pitkälti yhteistä polkua pitkin. Alueen matkailutuotteiden digitaalista saavutettavuutta ja varausmahdollisuutta parannettiin merkittävästi valtakunnallisen DataHub-tuotekannan rikastamisen avulla sekä sen integroinnilla niin visitlahti.fi- kuin visitlakelandfinland.fi-nettialustoille. Integroinnin avulla loppukuluttajat löytävät alueen palvelut ja matkailutuotteet helposti ja pääsevät matalalla kynnyksellä usein myös suoraan online-varausalustalle. Lahden seudun matkailutarjonnan kansainvälistä saavutettavuutta edistettiin hankkeessa myös avaamalla uusia myyntikanavia jälleenmyyjien kanavissa. Matkanjärjestäjille toteutetut tuotetestausmatkat sekä alueen tunnettuutta lisäävät mediavierailut sitouttivat matalalla kynnyksellä hankkeen yhteiseen toimintaan myös alueen pienet ja keskisuuret matkailuyritykset. 

Koska kuluttajat yhä enemmän vaativat matkailutuotteilta vastuullisuutta ja vähähiilisyyttä, myös SMART-hankkeessa panostettiin ennen kaikkea luonnossa tapahtuvien palvelujen kehittämiseen. Konkreettisena hyvänä esimerkkinä tuotekehityksestä alueella toimii hankkeen kansainvälisten toimenpiteiden tuloksena kontaktoitu sveitsiläinen matkailuoppilaitos, jonka opiskelijat tulivat harjoitteluviikolle Lahden seudulle elokuussa 2024. Sen aikana opiskelijat hankehallinnoijan ja alueellisen ohjelmapalveluyrityksen ohjauksessa tuottivat uuden leirikouluryhmille sopivan luonnossa toteutettavan geopark-oppimispaketin, jossa yhdistyvät alueen geologinen perintö, maantiede, biologia sekä kulttuuriperintö. Toimeksiantajana ollut ohjelmapalveluyritys on ottanut tuotteen myyntiinsä.  

SMART-hanke valmisteli yhdessä Lahden kaupungin kanssa hakuaineiston EU:n vuotuiseen European Capital of SMART Tourism -kilpailuun. Hakemus tuotti tulosta ja  Lahti selviytyi seitsemän finalistikaupungin joukkoon. Marraskuussa pidetyssä finaalissa Lahti rankattiin kärkikolmikkoon Torinon tultua valituksi vuoden 2025 Euroopan älykkään matkailun pääkaupungiksi. 

(Julkaistu marraskuussa 2024) 

Matkanjärjestäjä- ja mediavierailujen avulla kehitetään alueen saavutettavuutta ja esitellään kulttuuriperintöä
Sveitsiläisten opiskelijoiden projektiviikolla innovoitiin uusi matkailutuote

Hankkeen tiedot

  • Hankkeen nimi: SMART – Päijät-Häme älykkääksi matkailualueeksi
  • Hankkeen toteuttajat: Lahden Seutu – Lahti Region Oy
  • Hankkeen kesto: 1.1.202331.8.2024
  • Toimintalinja 1 Innovatiivinen Suomi
    • Erityistavoite 1.1 Tutkimus- ja innovaatiovalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen
       

 


 


Lisätiedot

Arto Asikainen, Head of Production and Sales, Lahden Seutu – Lahti Region Oy
puh. +358-40-579 4387
e-mail [email protected] 

Raija Forsman, Toimitusjohtaja, Lahden Seutu – Lahti Region Oy
puh. +358-40 516 2803
e-mail [email protected]