Hyppää sisältöön

ViVa-hankkeella vihreää vastuullisuutta mikroyrityksiin Pohjois-Pohjanmaalla

Julkaisuajankohta 22.12.2023 10.00
Tiedote
Pöydän äärellä kaksi henkilöä täyttävät yhdessä lomakkeita.
Kuva Riina Varila.

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti-instituutin toteuttama ViVa-hanke rahoitettiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämällä Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoituksella. Hankkeessa toteutettiin yritysvastuullisuusosaamisen valmennuksia mikroyrityksille vuosina 2021–2023. Myös valmennuksiin osallistuneet yritykset pitivät hankkeen teemaa ajankohtaisena. Valmennusohjelma tarjosi yrityksille mahdollisuuksia yhteistyöhön ja vertaiskehittämiseen. Hanke on hyvä esimerkki React-EU-lisärahoitetuista hankkeista, jotka tukivat koronapandemian jälkeistä elpymistä alueella.

    Tiedotesarjassa nostamme esiin Pohjois-Suomen alueen hankerahoitusten tuloksia.

​​​​​​              ​​​​​​​​​​​ Vastuullisuusvalmennus.fi-logo.    ViVa-hankkeen projektipäällikkö Jaana Jeminen kertoo, että hankkeen ensimmäiset vastuullisuusvalmennukset toteutettiin vuoden 2022 alusta alkaen. Viimeinen valmennus päättyi huhtikuussa 2023. Vastuullisuusvalmennuksen avulla vahvistettiin yrittäjien ja mikroyritysten henkilöstön oppimista ja osaamisen hyödyntämistä tarjoamalla tietoa ja vertaisoppimista siitä, miten ne voivat kehittää omaa yritysvastuullisuuttaan.

Hanketta toteutettiin Pohjois-Pohjanmaan eteläosan Nivala-Haapajärven, Haapavesi-Siikalatvan ja Raahen seutukunnissa sekä Kalajoen kaupungissa. Yhteensä valmennuksiin osallistui 72 yritystä, hankkeen tavoitteen ollessa 60 yritystä. Hankkeeseen osallistuneiden kotikuntia olivat Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kärsämäki, Merijärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Nivala, Ylivieska, Sievi, Pyhäjoki, Raahe ja Oulu.  

Vastuullisuusvalmennusohjelma

Pidempää, puolen vuoden, vastuullisuusvalmennusohjelmaa toteutettiin hankeaikana kolmelle eri ryhmälle. Valmennuksen tavoitteena oli osallistujien vastuullisuuden osa-alueiden (sosiaalinen, taloudellinen, ympäristö) osaamisen lisääminen, oppia käytännönläheisiä ratkaisuja vastuullisuuden kehittämiseen, oppia viestimään yrityksen vastuullisuudesta sekä laatia yrityskohtainen vastuullisuuden kehittämissuunnitelma (ViVa Road Map).

Valmennuksen aikana hyödynnettiin vertaisryhmätyöskentelyä. Vertaisryhmissä pienet kolmen henkilön yritysryhmät kehittivät yhdessä toinen toistensa vastuullisuustavoitteista konkreettisia toimenpidesuunnitelmia asiantuntijoiden sparrauksessa. Osallistuneet kehittivät suunnitelman konkreettisista toimenpiteistä sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen vastuullisuuden kehittämiseksi. Projektitiimin henkilöstö tarjosi myös yrityskohtaista valmennusta ja palautetta vastuullisuuden kehittämiseen.

Lisäksi toteutettiin kestoltaan lyhyempää vastuullisuusminikurssia, jossa tavoitteena oli oman osaamisen kehittymisen lisäksi yrityksen vastuullisuussuunnitelman laatiminen. Minikurssiin sitoutumiseen oli matalampi kynnys osallistua. Vastuullisuusminikurssi toimi samalla itsenäisen työskentelyn mallin testaamisena hankkeen tavoitteeseen Mikroyrittäjän vastuullisuusopas.  

Valmennusmalli toimii yhtenä esimerkkinä vastuullisuusvalmennuksen laajan yleistiedon toteuttamisesta, lähtötilanteen kartoituksesta yrityksen konkreettisen vastuullisuuden kehittämissuunnitelman laatimiseen saakka. Pienyrittäjän vastuullisuusvalmennusmallin jalkauttaminen esim. yrityspalveluorganisaatioihin yhdeksi palveluksi vaatii vielä jatkokehittämistä ja testaamista, projektipäällikkö Jaana Jeminen Oulun yliopiston Kerttu Saalasti -instituutista kertoo.

Hanke vastasi ESR-rahoituksen tavoitteisiin erittäin hyvin

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Anne-Maaria Kurvisen mukaan React-EU -lisärahoituksella tuettiin pandemian jälkeistä elpymistä alueilla. ESR-rahoitusta kohdennettiin erityisesti työllisyyttä, yritysten muutoskyvykkyyttä sekä vihreää siirtymää ja digitaalista muutosta tukevia hankkeita. Yhtenä tavoitteena on, että hankkeisiin osallistuneiden yritysten ja niiden henkilökunnan kyky mukautua ja hyötyä toimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista paranee.

ViVa-hanke nostettiin esimerkkinä esiin, koska hanke vastaa erittäin hyvin näihin tavoitteisiin tuomalla alueen pienille yrityksille käytännönläheistä tukea ja työkaluja vihreän siirtymän ja vastuullisuuden huomiointiin yrityksen toiminnassa. Hankkeen teema on ajankohtainen ja valmennusohjelma tarjoaa yrityksille myös mahdollisuuksia yhteistyöhön ja vertaiskehittämiseen, Kurvinen summaa.

Yritysten vastuullisuusosaamisen kehittäminen alueella jatkuu VATUPASSI-hankkeessa

Yritysten vastuullisuusosaamisen kehittäminen jatkuu alueella yritysten strategiatyön ja ennakoinnin helpottamiseen tähtäävällä hankkeella. Erityisesti mikro- ja pienet yritykset kaipaavat tukea vastuullisuuden saralla. Kasvaneen sääntelyn myötä vaatimukset vastuullisuudesta rahoituslaitoksille ja sijoittajille ovat kasvaneet.

​​​​​​​Lokakuun 2023 alussa käynnistyneen "VATUPASSI Vastuullinen tulevaisuus" -hankkeen aikana etsitäänkin ratkaisuja tunnistaa ja ymmärtää vastuullisuus läpileikkaavana teemana yritysten strategiassa, tuote- ja palveluprosessien kehittämisessä sekä toimitusketjussa. Hankkeessa tullaan selvittämään ESG-raportoinnin (Environmental, Social, Governance) osa-alueet sekä arviointiin vaikuttavat tekijät yrityksen näkökulmasta ja luodaan ohjeistus pienyrityksille ESG-raportoinnin tueksi. Hankkeen kohderyhmänä ovat mikro-, pien- ja keskisuuret yritykset sekä yrityspalveluorganisaatiot hankkeen toiminta-alueella Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa.

 

 

Lue lisää ViVa- ja VATUPASSI-hankkeista:

Hankkeen nettisivut (vastuullisuusvalmennus.fi)

ViVa – vihreä vastuullisuus mikroyrityksissä

ViVa – Vihreä vastuullisuus mikroyrityksissä -hanke, päätoteuttajana Oulun yliopisto, Kerttu Saalasti Instituutti. Osatoteuttajina Centria-ammattikorkeakoulu, Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry ja Kalajoen kaupunki.

Hankkeelle on myönnetty tukea Euroopan sosiaalirahastosta 315 314 €. Rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankkeen muut rahoittajat ovat Raahen seudun kehitys, Haapaveden-Siikalatvan seutukunta ja Kerttu Saalasti Säätiö sekä toteuttajaorganisaatiot. Hankkeen toteutusaika oli 1.9.2021–31.8.2023.

Kerttu Saalasti instituutti Oulun yliopisto, Centria, NIHAK, Kalajoki, ELY-keskus, Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 ja Euroopan unioni ESR-logot.

Pohjois-Suomi Valtakunnallinen