Hyppää sisältöön

Ruokolahden Rasilanrantaa on kehitetty monipuolisesti JTF-rahoituksella

Julkaisuajankohta 9.12.2024 9.24
Tiedote
Yleiskuva Ruokolahden Rasilanrannasta. Etualalla ihmisiä työmaasuojavarusteissa.

Ruokolahden kunnan toimintaympäristössä on kaivattu kipeästi kehittämistoimia, jotka monipuolistaisivat elinkeinorakennetta. Kuten monissa maalaiskunnissa, Ruokolahdellakin asukasluku laskee ja väestö ikääntyy, mikä muun muassa heikentää monien yritysten toimintaedellytyksiä. Lisäksi turpeeseen perustunutta elinkeinotoimintaa on ajettu alas poliittisin päätöksin, ja tilalle tarvitaan uudenlaista toimintaa. Rasilanrannan satama-alue on nähty elinkeinotoiminnan näkökulmasta hedelmälliseksi kehittämisalueeksi, sillä se sijaitsee keskeisellä paikalla ja sen infrastruktuuri on ollut pahasti vanhentunutta.

Etelä-Karjalan liitto myönsi Rasilanrannan kehittämiselle rahoitusta EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF). Ruokolahden kuntakeskuksen satama- ja ranta-alueen kehittämishankkeella on vastattu eteläisen Saimaan matkailu- ja virkistyskäytön voimakkaasti kasvaviin tarpeisiin. Rakentuva monimuotosatama liittyy myös kiinteästi metsäteollisuuden uudistuvaan vesistökuljetusverkostoon.

 


Konkreettisia parannustöitä sataman alueella

Ruokolahden Rasilanrannan kehittämishankkeen infotaulu alueella. Hankkeen tavoitteena on ollut parantaa alueen satamarakenteita, jotta ne palvelisivat sekä kunnan asukkaita, matkailijoita että elinkeinonharjoittajia nykypäivän standardien mukaisesti. Vesiliikenteellä voidaan lyhentää monia matkoja ja toisaalta tarjota uudenlaisia elämyksiä ja palveluita. Kehittämistoimet on tehty luontoa kunnioittaen vihreän siirtymän periaatteiden mukaisesti. Sataman ytimen lisäksi kehittämishanke ulottuu rantapuistoon, johon haluttiin uudenlaisen toiminnan mahdollistava tapahtuma-aukio. Se sijaitsee korkealla mäellä ja tarjoaa hienot näkymät Saimaalle.

Satama-alue oli alun perin hyvin pieni, joten sitä laajennettiin reilusti isoilla maansiirtotöillä. Satamaan saatiin kymmeniä uusia venepaikkoja, jotka mukautuvat Saimaan veden korkeuden muutoksiin. Hankkeessa rakennetaan myös uusi huoltorakennus, joka tuo satamaan vesipisteen, wc:n ja suihkun.

Vanhaan satamaan johti vain autotie, mutta hankkeessa rakennettiin myös kevyen liikenteen väylä, mikä lisää turvallisuutta. Lisäksi alueelle tehtiin rutkasti lisää pysäköintipaikkoja autoille, moottoripyörille sekä polkupyörille. Sataman kehittäminen myös mahdollisti uuden hankkeen, joka on Kärki Leader ry:n osarahoittama. Sen myötä satamaan tulee joulukuussa 2024 tilaelementti, jossa on kaksi täysin varusteltua 9 m²:n etätyötilaa. Etätyöskentelyn lisäksi tiloissa voi järjestää kokouksia, tapaamisia tai vaikka yrityksen pop up -myyntipisteen.

 


Mitä seuraavaksi?

Ihmisiä työmaavaatteissa uusilla portailla. Taustalla järven ranta. Tulevina vuosina on tarkoitus tehdä toinen aaltoja vaimentava laituri sataman toiselle puolelle sekä kaksi pienempää laituria venepaikoilla varustettuna.

Hankkeessa tehdyt toimenpiteet ovat saaneet yhden henkilön kiinnostumaan venekuljetusten ja -vuokrauksen mahdollisuudesta sekä kalastusmatkojen järjestämisestä yrittäjänä. Tähän on siivittänyt se, että hankkeessa hankittiin uusi, käyttäjäystävällisempi laituri, ja yleisesti ehostettu satama on toimintaympäristönä houkuttelevampi. Lisäksi ainakin kolme yritystä on ollut kiinnostunut aloittamaan uutta liiketoimintaa satamassa ja rekrytoida uusia työntekijöitä. 

JTF-hanke myös mahdollisti Leader-hankkeella satamaan joulukuussa hankittavan etätyötilakontin. Aiempaan satamaan kontti ei olisi mahtunut, eikä sille olisi ollut tarpeellista infrastruktuuria: sähköä, valokuitua ja vesipistettä. Etätyötilakontti mahdollistaa myös matkailualan yrittäjille uudenlaista toimintaa, sillä siinä voi pitää toimistoa, kioskia, kokouksia yms. Nämä asiat ovat tapahtuneet jo nyt, ennen kuin satamaa on otettu käyttöön, ja Ruokolahdella uskotaan, että käyttöönoton myötä sataman mahdollisuudet avautuvat vielä laajemmalle joukolle ja sinne saadaan lisää toimintaa luotuihin puitteisiin.

 

Rasilanrannan kehittämishanke

  • Hankekoodi: J10345

  • Toimintalinja: 7 Oikeudenmukaisen siirtymän Suomi

  • Toteuttaja: Ruokolahden kunta

  • Kesto: 1.12.2023–31.12.2024

  • Kokonaiskustannus: 1 142 788 €

  • EU- ja valtion rahoitus: 799 951 €

 

Etelä-Karjala Etelä-Suomi