Kuusi vuotta koheesioattaseana 2019–2025: Mitä tapahtui koheesiopolitiikalle matkalla?
Olen saanut kunnian edustaa Suomea EU:n neuvoston rakennetoimityöryhmässä – eli toimia koheesioattaseana – vuodet 2019–2025. Samaan aikaan EU:n koheesiopolitiikka, eli alue- ja rakennepolitiikka, on ollut suuren myllerryksen kohteena. Vuoden 2027 jälkeisten EU-rahoituskehysehdotusten saavuttua ja attasean pestini päättyessä on hyvä hetki katsoa, mitä koheesiopolitiikalle matkan varrella tapahtui ja mihin ehkä ollaan menossa.
Maailman myllerrys näkyy myös koheesiopolitiikassa
Liittyessäni Suomen EU-edustuston tiimiin pantiin toimeen kauden 2014–20 koheesiopolitiikkaa, jonka keskiössä olivat innovointi ja pk-yritysten kilpailukyky. Tuolloinen innovaatiofokus näkyi keskeisesti myös 2021–27 koheesiopolitiikan neuvotteluissa, joiden liikkuvaan junaan hyppäsin aloittaessani. Instituutioissa pohdittiin syvällisesti esimerkiksi sitä, miten alueellisten älykkään erikoistumisen strategioiden toimeenpanoa kehitettäisiin tulevaisuutta varten.
Neuvotteluiden kuluessa tapahtui herääminen ilmastokriisin
vakavuuteen. Von der Leyenin ensimmäisen komission Green Deal -strategia muutti asialistan toiseen asentoon. Kauden 2021–27 koheesiopolitiikan keskiöön nousi vihreä ja oikeudenmukainen siirtymä. Luotiin jopa uusi Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF). Vihreät toimet olivat suurin yksittäinen prioriteetti 2021–2027 ohjelmoinnissa.
Kauden 2021–27 toimeenpanoa on nyt takana yli puolet. Voidaan tehdä päätelmä, ettei tuolloin neuvoteltu koheesiopolitiikka ole vanhentunut kovin hyvin. Vaikka politiikkaan luotiin neuvotteluissa mekanismi yllättäviin tilanteisiin reagoimiseksi, on se useaan otteeseen todettu riittämättömäksi. Pelisääntöjä on päädytty rukkaamaan monia kertoja, kun EU:n on pitänyt löytää varoja uusien tarpeiden hoitamiseksi. Tilanteet, joissa asetusten muuttaminen on osoittautunut tarpeelliseksi, ovat olleet moninaisia: mm. Venäjän hyökkäyksen vaikutukset, globaali valtiovetoinen kilpailu strategisten teknologioiden johtajuudesta ja aina vain lisääntyvät luonnonkatastrofit.
Suomalainen aluekehittäjä sai viime aikoihin asti olla tältä myllerrykseltä melko rauhassa. Suomessa on kerta toisensa jälkeen todettu, että yllättävät tilanteet ratkaistaan etupäässä kansallisin voimavaroin ja rakennerahasto-ohjelmat saavat jatkaa enemmän tai vähemmän suunnitelmansa mukaista toimeenpanoa – ajassa eläen toki. Venäjän aggressiivisuus on kuitenkin viimeisimmässä koheesiopolitiikan väliarvioinnissa johtanut siihen, että Suomessakin ohjelman suurempi muuttaminen on osoittautumassa välttämättömäksi.
Uusi lähestymistapa tuo aluekehittämiselle haasteita ja mahdollisuuksia
Uusien prioriteettien polttavuus ja resurssien niukkuuden kanssa tasapainoileminen ovat nähtävissä komission uudessa rahoituskehysehdotuksessa, jossa keskiöön on asetettu joustavuus ja keskittyminen strategisiin prioriteetteihin. Koheesiopolitiikka niputettaisiin näiden tavoitteiden saavuttamiseksi yhteen useamman muun EU:n perinteisen ja uuden politiikkasektorin kanssa kansallisiksi kumppanuussuunnitelmiksi (NRP-suunnitelma).
Aluekehittäminen ja ESR-toiminta pitäisi lähtökohtaisesti rahoittaa NRP-suunnitelman ’vapaasta’ rahoituksesta, jota ei ole korvamerkitty esim. maataloudelle ja johon komissio Suomelle ehdottaa noin 2,6 mrd EUR (vuoden 2025 hinnoissa). Tuolle summalle on kuitenkin enemmän pakottavia käyttökohteita kuin nykyään. Koheesio ei ole samalla tavalla itseoikeutettu prioriteetti kuin aiemmin. Vaikuttaa selvältä, että aluekehittämisessä joudutaan paitsi parantamaan joka eurosta saatavaa vipuvoimaa, myös tekemään voimakasta strategista priorisointia, jotta vähentyvät varat saadaan riittämään. Esimerkiksi NRP-yritystuissa olisi jatkossa perusteltua siirtyä – vähintään pääasiassa – rahoitusvälineiden (takausten, pääomasijoitusten jne.) käyttämiseen.
Toisaalta NRP-asetusehdotus tuo myös mahdollisuuksia. Jos esimerkiksi erityisistä haasteista kärsiviin itärajan maakuntiin halutaan panostaa erityisesti, olisi se mahdollista varsin kokonaisvaltaisesti osana NRP-suunnitelmaa. Ei välttämättä tarvitsisi rimpuilla entiseen malliin eri rahastosääntöjen ja hallintosiilojen välisellä esteradalla. Pelattaisiin yhdellä sääntökirjalla. Enemmän olisi kansallisissa ja alueellisissa käsissä: komissiolta ei kaikesta päätellen olisi tiedossa aikaisempaan tapaan käsiohjausta esimerkiksi älykkään erikoistumisen tyyppisin metodein ja velvollisuuksin.
NRP-ehdotus on kuitenkin monimutkainen kokonaisuus, johon liittyy monia uutuuksia ja ristiriitaisiakin ehdotuksia, joista kaikki eivät veisi toimintaa joustavampaan, yksinkertaisempaan ja synergioita parantavaan suuntaan. Sääntökirjaa on vielä varaa parantaa tulevissa EU:n neuvoston ja parlamentin neuvotteluissa. Niin varmasti tullaan lähikuukausina tekemään. Sekä tässä neuvottelussa että NRP-suunnitelmien ohjelmoinnissa tarvitaan poikkeuksellisen toimivaa yhteistyötä eri hallinnonalojen välillä niin alueilla, pääkaupungeissa kuin komissiossakin.
Siirtyessäni uusiin tehtäviin, jotka edelleen liittyvät alueiden kehittämisen tulevaisuuteen Suomessa ja EU:ssa, kiitän kaikkia sidosryhmiäni hyvästä ja mutkattomasta yhteistyöstä kuluneina vuosina. Otan mukaani teiltä kaikilta monta oppia ja viisautta. Kuulemiin!
Kirjoittaja
Janne Uusivirta
Erityisasiantuntija, maatalous ja maaseudun kehittäminen (alue- ja rakennepolitiikan erityisasiantuntija 2019–2025)
Suomen pysyvä edustusto Euroopan Unionissa
