Hyppää sisältöön

Hanketoiminnan vaikuttavuutta jahtaamassa Keski-Pohjanmaalla

Julkaisuajankohta 16.9.2024 10.05
Tiedote
ratas kädessä -ikoni

Ohjelmakauden 2014–2020 viimeiset hankkeet päättyivät vuoden 2023 lopussa. Entä sitten?

Hanketoiminnan vaikuttavuutta ei jahdata sen takia, ettei sitä ole, vaan siksi että sitä on vaikea saada kiinni. Menemättä syvemmälle vaikuttavuuden teorioihin, voidaan lyhyesti ja yksinkertaistettuna todeta, että vaikuttavuus vaatii tuloksen, joka aiheuttaa muutoksen (vaikutuksen) ja vaikuttavuus on vaikutuksen seurauksena pidemmällä aikavälillä syntynyt, pysyvä muutos. Toisaalta vaikuttavuus voi yksinkertaisesti olla arvio siitä, kuinka hyvin arvioitava asia (prosessi) saavutti asetetut tavoitteet. 

Keski-Pohjanmaan liitossa on tehty laadullinen itsearviointi ohjelmakaudella 2014–2020 rahoitettujen EAKR-hankkeiden vaikuttavuudesta. Seuraavassa hieman siitä, mitä selvisi ja miten tätä tietoa hyödynnetään jatkossa.

Kokeilua ja kestävämpää Keski-Pohjanmaalla
Menneellä ohjelmakaudella tuettiin rohkeasti kokeiluja ja tutkimusta, joissa myös epäonnistuminen on sallittu, mutta samalla saatiin aikaan sekä pohjaa jatkotyölle että pysyvämpää toimintaa. Esimerkkinä onnistuneesta kokeilusta on Retkibussi-hankekokonaisuus, joka mahdollisti matalan kynnyksen retkeilyn useampana kesänä muun muassa Lohtajan Ohtakarille ja Salamajärven kansallispuistoon. Toiminta jatkui kesällä 2024 osin markkinaehtoisesti, osin reittien varrella olevien kuntien tukemana. Samoin rakennerahoituksella saatiin vauhtia kemianteollisuuteen, biotalouteen ja akkuteknologiaan keskittyvän Kokkola Material Week -tapahtuman synnylle. Usein jatkohankkeet myös toivat aidosti uutuusarvoa aiempiin vaiheisiin verrattuna, kuten Kaustisen biokaasulaitoksen käynnistämisen selvitystyötä tukevissa hankkeissa. Toki Keski-Pohjanmaalla löytyi parannettavaakin. Alueen hankehakija ja -toteuttajapohja on kapea. Joissain tapauksissa aikaansaadun toiminnan jatkuvuus hankkeen päätyttyä jäi kysymysmerkiksi. 

Kuva: Poiminta ohjelmakauden 2014–2020 EAKR-hankkeiden keskeisistä tuloksista loppuraporttien perusteella

Mitä opimme: loppuraporttien merkitys
Keskeinen arvioinnin tulos oli, että Keski-Pohjanmaan liiton EAKR-hankkeiden loppuraporttien laatu vaihteli suuresti etenkin kattavuuden osalta, ja sitä kautta myös saatavissa oleva tieto ja tulokset. Esimerkiksi eroja oli sen osalta, oliko kaikkiin kysymyksiin vastattu, koska EURA2014-järjestelmän loppuraporttilomakkeella on usein useampi kysymys samassa kohdassa. Esimerkiksi eräässä kohdassa kysytään: ”Mitä välittömiä tuloksia hankkeella saatiin aikaan? Mitä vaikutuksia tuloksilla on?”. Aika usein oli vastattu vain ensimmäiseen kysymykseen. Kyse voi olla kiireestä, mutta myös siitä, että hankkeen lopussa voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta arvioida hankkeen aikaansaamia muutoksia (tulosten vaikutuksia).

Edellisen ohjelmakauden arvioinnin tavoitteena ei ollut vain todeta tilanne, vaan tulosten perusteella parantaa ohjelmakauden 2021–2027 hankkeiden vaikuttavuuden arviointia. Tarkoituksena on tuottaa jatkuva arviointiprosessi, jota parannetaan tarpeen vaatiessa ja joka tukee ohjelmakauden edistymisen arviointia. Huomiota kiinnitetään todennäköisesti muun muassa loppuraporttien laatuun.  

 

 

 

Pohjois-Suomi