Hyppää sisältöön

Oululainen Welner Oy kehitti putkihitsauslaitteen proton ELY-keskuksen rahoittamana näppäränä kertakorvaushankkeena

Julkaisuajankohta 31.10.2023 13.53
Tiedote
Welner Oy:n ajatuksena on saada putkihitsarit terveenä eläkkeelle.

Welner Oy kehittää ja valmistaa putkityökaluja putkihitsareille. Tällä hetkellä myynnistä reilu puolet menee vientiin. Yritys sai idean langattomasta putkityökalusta, joka vähentäisi työturvallisuusriskiä työmailla. Laitteen proto kehitettiin ELY-keskuksen rahoittamana kertakorvaushankkeena.

    Kertakorvaushankkeen edut

Kertakorvaushanke on nopea selvitystyyppinen hanke selkeän kehittämistarpeen ratkaisemiseksi. Hankkeen toteutusaika on lähtökohtaisesti kuusi kuukautta hankkeen aloittamisesta tai myönteisestä rahoituspäätöksestä.

Uudenlaisessa hanketyypissä tuki maksetaan todennettujen tuotosten perusteella. Hankehakemus on siis laadittava siitä näkökulmasta, mitkä ovat hankkeen lopputulokset, eli syntyvät tuotokset. Tuotoksen välittömien kustannusten tulee olla 5 000–30 000 euroa, ja hankkeen kustannusten enimmäismäärä voi olla yhteensä 60 000 euroa.  Kertakorvaushankkeiden tukitaso on 60 %.

Kertakorvaushanke soveltuu hyvin kansainvälistymisselvityksiin ja pienimuotoiseen tuotekehitykseen. Mahdollisia kertakorvaushankkeen toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi uuden tuotteen tai palvelun toteutettavuuden selvitys tai uuden potentiaalisen kansainvälisen markkina-alueen selvitys.

Kertakorvaushankkeiden lisäksi avustusta voidaan myöntää merkittäviin investointeihin ja kehittämishankkeisiin. Hakijan kannattaakin olla yhteydessä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yritysasiantuntijaan ja keskustella, mikä hanketyyppi soveltuu yrityksen ideaan ja tilanteeseen parhaiten.

Tällä hetkellä on avoinna yrityksen kehittämisavustuksen haku JTF-rahastosta koko Pohjois-Suomen alueella, ja lisäksi Kainuussa on haku EAKR-rahastosta 31.12.2023 saakka. Ensi vuoden alussa avattaneen haut sekä EAKR, että JTF-rahastoista koko Pohjois-Suomessa.

Yrittäjä ja ELY-keskuksen yritysasiantuntija.

Welner Oy:n hanketarina -video (youtube.com)  ​​​​​​​
​​​​​​​Videolla Welner Oy:n toimitusjohtaja Markku Impiö ja hankekäsittelyssä toiminut ELY-keskuksen yritysasiantuntija Janne Ranta kertovat tuotekehityksestä ja kertakorvaushankkeesta.

 

 

​​​​​​​Lisätietoja

Pohjois-Suomi Toimintaa ja tuloksia Valtakunnallinen