Hyppää sisältöön

Tuloksia Lännestä: Teollisuuden kiertotaloudesta liiketoimintaa

Julkaisuajankohta 26.9.2024 9.33
Tiedote
Kriittiset raaka-aineet tietoon, talteen ja kiertoon. Valokuva Weeefinerin toimitusjohtajasta Mikko Hännisestä 4DS-järjestelmän sisältävässä kontissa sekä EU-lippulogo tekstillä Euroopan Unionin osarahoittama.
Weeefinerin toimitusjohtaja Mikko Hänninen 4DS-järjestelmän sisältävässä kontissa.

Weeefiner Oy on Jyväskylässä toimiva yritys, joka mahdollistaa veteen liuenneiden materiaalien uudelleenkäyttöä ja kierrättämistä. Yritys myy ja kehittää teknologiaa, jolla voidaan ottaa talteen veteen liuenneita raaka-aineita, kuten metalleja ja ravinteita. Weeefiner on yksi ensimmäisistä toimijoista, jotka pystyvät tarjoamaan tähän tarpeeseen teknologiaa, joka tarvitsee kohtuullisen vähän kemikaaleja ja vettä sekä tuottaa vain vähän jätevettä. Ylipäätään on vähän sellaisia menetelmiä, joilla vettä voi puhdistaa ottaen materiaalit samalla talteen. Tämänhetkiset asiakkaat toimivat esimerkiksi kaivos- ja prosessiteollisuudessa sekä jätevedenpuhdistuksessa.

Weeefinerin liiketoimintamalliin kuuluu vedestä raaka-aineita talteenottavien laitteistojen kokoaminen ja myyminen. Asiakas hoitaa itse kerättyjen raaka-aineiden jatkokäyttämisen, onpa kyse sitten uudelleenkäyttämisestä, myynnistä tai kierrosta poistamisesta. Toisinaan prosessissa pyritään poistamaan haitallisia aineita vedestä, jolloin puhdistettu vesi on itsessään tavoiteltu tuote, joka voidaan päästää eteenpäin esimerkiksi kuluttajille tai luontoon. Veden puhdistaminen vaatii kuitenkin monenlaisia menetelmiä, ja se on alana kilpaillumpi kuin materiaalien talteen ottaminen vedestä.

Toiminta kasvavalla toimialalla

Weeefiner Oy:n toimitusjohtaja Mikko Hänninen on kokenut uudella toimialalla toimimisen ja erityisesti uudenlaisen teknologian käyttämisen sekä mahdollisuutena että haasteena. Yksi kohdatuista haasteista on, että liiketoiminnan ohessa on pitänyt kehittää uusia prosesseja ja standardeja, sillä niitä ei ole ollut valmiina. Toimiala on tarjonnut myös mahdollisuuksia, sillä potentiaaliset asiakkaat ovat kiinnostuneet Weeefinerin tarjoamista ratkaisuista jo aiemmin tunnistettuihin ongelmiin. Hännisen mukaan teollisilla toimijoilla on hyvä ymmärrys veteen liuenneista materiaaleista, ja teollisuudessa on tarvetta talteen ottaville puhdistusmenetelmille. 

Lopullisen ostopäätökseen asti pääseminen ei kuitenkaan ole taattu kiinnostuksenkaan myötä. 

"Yritykset ovat varovaisia tekemään hankintoja uusilta toimijoilta. Brändillämme ei ole vielä tunnettuutta ja potentiaalisilla asiakkailla ei ole tietoa kyvystämme kestää erilaisia talouden tilanteita tai aikaa. Koska tuotteiden käyttöikä on noin 15 vuotta, tilaajien pitää varmistua, että tuottaja on olemassa vielä tuotteen käyttöiän lopullakin", Mikko Hänninen kertoo.

Weeefinerin liiketoiminnan mahdollistava teknologia vaatii vielä myös jatkokehittämistä, jotta se on skaalattavissa suurille virtausmäärille.

Yhteistyön etuja

Weeefiner osallistuu yhteistyökumppanina Jyväskylän yliopiston Kriittiset raaka-aineet tietoon, talteen ja kiertoon -hankkeeseen, joka on saanut Keski-Suomen liiton myöntämää EAKR-rahoitusta.

Kriittiset ja strategiset raaka-aineet ovat Euroopan unionin listaama luettelo erilaisia raaka-aineita, joilla on suuri taloudellinen merkitys Euroopalle ja joiden riskit toimitushäiriöihin ovat suuret. Listaus kumpuaa näiden metallien kasvavasta kysynnästä, kun EU luopuu fossiilisista polttoaineista ja siirtyy kohtia puhtaampia energialähteitä. Voit lukea lisää kriittisistä ja strategisista raaka-aineista Eurooppa-neuvoston verkkosivuilta:

EU:n kriittisiä raaka-aineita koskeva säädös EU:n tulevien toimitusketjujen tueksi (consilium.europa.eu/fi)

Weeefiner päätti lähteä mukaan hankkeeseen, koska se haluaa toimia aktiivisesti tutkimusorganisaatioiden kanssa. Näin voidaan löytää uusia mahdollisuuksia olemassa oleville teknologioille ja kehittää niitä edelleen uudenlaisiin tarpeisiin. Tämän lisäksi Weeefinerin toimintaympäristössä tarvitaan paljon yhteistyötahoja ja -kumppaneita, joten on tärkeää olla mukana siellä missä muutkin. Yritys voi hyödyntää verkostojaan myös suosittelemalla asiakkailleen heidän kaipaamiaan muita toimijoita.

Kiertotalous teollisessa toiminnassa

Teollisessa toiminnassa kiertotalous näyttäytyy erilaisena kuin arkikuluttajilla. Hännisen mukaan usein kiertotaloustuotteet ovat neitseellisistä materiaaleista tehtyjä tuotteita kalliimpia. Arkiselle kuluttajalle esimerkiksi tieto siitä, että on tehnyt hyvää tai tuotteen esteettinen arvo saattavat olla riittäviä ostopäätöksen tekemiseksi, mutta teollisilla toimijoilla on paine tehdä taloudellisesti kannattavia päätöksiä. Kuitenkin paikallisuus, laatu ja helppous voivat olla tekijöitä, jotka säästävät tuotannon kuluissa ja tekevät kiertotaloustuotannon houkuttelevammaksi. Näiden lisäksi Weeefiner on onnistunut kehittämään prosessin, joka tuottaa raaka-aineita liki neitseellisessä muodossa: esimerkiksi kaivosteollisuuden jätevesistä talteen otetut metallit ovat helpommin käytettävissä akun materiaaleiksi kuin kierrätysakuista saadut metallit.

Kiertotalouden piirissä toimivana yrityksenä Weeefinerillä on runsaasti yhteiskunnallisia, ympäristöllisiä ja yksilöihin liittyviä vaikutuksia. Kiertotalouden avulla pystytään tuottamaan sekundäärilähteestä paikallisesti tarvittavia raaka-aineita, mikä tukee esimerkiksi huoltovarmuutta. Lisäksi palauttamalla materiaaleja takaisin kiertoon tuotetaan vähemmän päästöjä kuin kaivosteollisuudessa uutta materiaalia kaivamalla. Keräämällä raaka-aineita talteen vedestä voidaan myös varmistaa, että vesistöt ovat puhtaampia ja käyttövesi on turvallisempaa sekä käyttötuotteiden saatavuus on varmempaa myös tilanteissa, joissa eri syistä ulkomailla olisi tuotantoketjujen häiriöitä tai materiaalien saatavuusongelmia.

Weeefiner Oy:n toiminta teollisen kiertotalouden edelläkävijänä osoittaa, että kestävän kehityksen periaatteet voivat olla liiketoiminnan perusta myös teollisessa toiminnassa. Yrityksen toiminta ja yhteistyö alan muiden toimijoiden kanssa eivät ainoastaan paranna ympäristön tilaa, vaan myös luovat uusia mahdollisuuksia taloudellisesti järkeviin ratkaisuihin ja huoltovarmuuden parantamiseen. Tulevaisuudessa Weeefinerin kaltaiset yritykset voivat olla ratkaisevassa roolissa, kun siirrymme kohti kestävämpää ja resurssitehokkaampaa teollisuutta. Tämä edellyttää jatkuvaa kehitystyötä, panostuksia ja vankkaa verkostoitumista, mutta potentiaali on valtava.

Hanketiedot

Hankkeen nimi: Kriittiset raaka-aineet tietoon, talteen ja kiertoon. Hankkeeseen liittyy myös investointihanke.
Toteuttaja: Jyväskylän yliopisto
Toimintalinja ja erityistavoite: 2 Hiilineutraali Suomi, erityistavoite 2.3 Kiertotalouteen siirtymisen edistäminen
Aika: 1.3.2023–30.4.2025
Myönnetty EU- ja valtion rahoitus: 194 831 €, jonka lisäksi investointihankkeen kautta 256 186 €
Hankekoodi: A80014, investointihanke A80024

Länsi-Suomi Toimintaa ja tuloksia