Pieni tarina eräästä seurantakomitean kokouksesta

Oli kaunis tiistainen ilta, kun saavuin Kuopioon. Kaupunki esitteli minulle kauniita puoliaan ilta-lenkillä. Päivän istumisen vuoksi lenkki oli todellakin tarpeen ja Helsingin maanantaisen sateen jälkeen kaunis ilma oli enemmän kuin odotettu.
Keskiviikkona aamulenkin ja aamupalan sekä muutaman työasian jälkeen olikin jo aika siirtyä kohti kokouspaikkana toiminutta maakuntavaltuustosalia. Kokous sujui alkuun hyvinkin tavanomaisissa merkeissä ja tavanomaisia katsauksia kuunnellessa. Pientä keskusteluakin alun asioista tuli, tosin kaikki taisivat eniten odottaa kohtaa ohjelmanmuutoksesta ja jättivät suuremman puheensa siihen. Ohjelmanmuutos sitten kirvoittikin laadukasta argumentointia ja maakuntavaltuustosalissa tunnelma sähköistyi ihan todella. Lopulta kuitenkin Suomen tasavallassa kaikki on hyvin ja konsensus saavutettiin, eikä äänestystä tarvinnut järjestää. Varsinaisten kokousasioiden lisäksi keskiviikkona kuultiin hanke-esittelyjä Pohjois-Savon maakunnan alueelta.
Kokouksen jälkeen olikin aika siirtyä Pohjois- Savon liiton tarjoamalle illalliselle ja nauttimaan maakunnan kulttuuriylpeyden aiheesta eli Kuopio tanssii ja soi-tapahtuman esityksestä. Kyllä oli aivan upeaa tanssitaidetta seurantakomitean osallistujille. Kiitos tästä aivan upeasta kokemuksesta järjestäjille! Illan päätteeksi päädyimme muutaman hengen voimin kävelemään areenalta hotellille. Siinä kävelyn aikana pohdimme, kuinka Kuopio on kaunis kesäillassa, tosin jouduimme toteamaan, että kauniina kesäiltana kaikki Suomen kaupungit ovat kauniita.
Torstaina päivä alkoi varhain, kun bussi odotti hotellilla jo kahdeksalta. Meidät kuljetettiin Maaninkaan, jossa ensin jatkoimme kokousta. Saimme mm. katsauksen RRF:n ja rakennerahastojen synergioista. Tämän jälkeen pääsimme pukemaan huomioliivit yllemme ja lähdimme tutustumaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimustoimintaan ihan paikkoja kierrellen. Olipa mielenkiintoista kuulla kuinka Luken tutkimustoiminta aidosti hyödyttää Suomen maataloutta. Meille esiteltiin SIMU-olosuhdesimulaattoria sekä lysimetrikenttää. Oppipa kaupunkilainen juristikin uusia asioita. Ja hyvä niin.
Kun lounas oli syöty, oli aika hypätä bussin kyytiin ja jatkaa matkaa juna-asemalle. Ennen junaan hyppäämistä ehdin nopeasti käväistä Kuopion torilla, jossa olikin Kuopio tanssi ja soi-teltta, jossa itselleni tuntematon yhtye esiintyi. Pitihän sitä ihan hetkeksi jäädä kuuntelemaan. Nopean torikäynnin jälkeen junaan istumaan ja kirjoittamaan tätä, kohteena pääkaupunki ja oma koti. Muistot mahtavasta maakuntamatkasta kuitenkin jäivät.
Suuret kiitokset kaikille rakentavista keskusteluista sekä tilaisuuden hyvästä hengestä. Yhteistyöllä näitä asioita tehdään ja Suomen tulevaisuutta rakennetaan!
Ihanaa kesää ja kesälomaa kaikille sivuston kävijoille!
Hallitusneuvos Petra Metsälä