Hyppää sisältöön

EU-terveisiä Brysselistä

Julkaisuajankohta 20.1.2022 11.10
kuvituskuva

Alue- ja rakennepolitiikan (koheesiopolitiikka) EU-asetukset rahoituskehyskaudelle 2021–2027 julkaistiin kesäkuun lopulla. Tämän myötä usean vuoden mittainen valmisteluprosessi ennakkovaikuttamisineen saatiin vihdoin päätökseen. Myös Suomella oli prosessissa merkittävä rooli omalla pj-kaudellaan syksyllä 2019. 

Koska koheesiopolitiikan asetukset kaudelle 2021–2027 ovat tulleet vastikään voimaan, ei sektorille odoteta uusia lainsäädäntöehdotuksia ensi vuonna. Pääpaino on käynnistyvissä ohjelmissa ja päättyvän kauden tulosten hyödyntämisessä. Muutosjoustavuuden parantaminen, kriiseihin varautuminen ja niistä toipuminen tai elpyminen sekä alueellisten kehityserojen tasaaminen korostuvat.

Neuvoston rakennetoimien ja merentakaisten alueiden työryhmässä (Working Party on Structural Measures and Outermost Regions, SMOR) on kuluvalla Slovenian pj-kaudella keskitytty Euroopan tilintarkastustuomioistuimen koheesiopolitiikkaa koskettavien raporttien ja niistä tehtävien päätel-mien käsittelyyn. Slovenian pj-kaudella järjestetään Brysselissä 18.11 myös koheesioasioihin keskit-tyvä yleisten asioiden neuvosto (koheesio-YAN). Siellä on tarkoitus käydä poliittinen keskustelu aiheesta ”koheesiopolitiikan panos elpymisen, kilpailukykyisen kestävyyden, vihreän ja digitaalisen siirtymän, muutosjoustavuuden sekä taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen koheesion edistämiseksi – haasteet ja mahdollisuudet lähivuosina.” Komissio antoi tänä kesänä myös tie-donannon EU:n pitkän aikavälin maaseutuvisiosta. Pj-maa Slovenia on todennut, ettei se tule val-mistelemaan tiedonantoon liittyen neuvoston päätelmiä. On kuitenkin mahdollista, että asiaan palataan Ranskan pj-kaudella keväällä 2022. 

Komissio antanee EU:n toiminnasta tehdyssä sopimuksessa tarkoitetun koheesiokertomuksen alku-vuodesta 2022. Kyseessä on DG REGIO:n (alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto) johdolla valmis-teltava kahdeksas koheesiokertomus, joka sisältää alustavan analyysin COVID-pandemian vaiku-tuksista ja unionin politiikkojen vaikutuksista taloudelliseen, sosiaaliseen ja alueelliseen koheesioon. Kahdeksas koheesiokertomus ei varsinaisesti sisällä vielä kauden 2021-2027 jälkeisen koheesiopolitiikan aineksia, joita varten komissio odottaa nykyisen kauden 2014-2020 arviointien valmistumista. Seuraava – vuonna 2024 annettava yhdeksäs koheesiokertomus - tarjonnee sisällöt kauden 2021-2027 jälkeen toteutettavaan koheesiopolitiikkaan. 

Kahdeksannesta koheesiokertomuksesta tultaneen Ranskan pj-kaudella keväällä 2022 laatimaan neuvoston päätelmät, jotka olisivat todennäköisesti Ranskan pj-kauden keskeisin sisältö koheesio-sektorilla. Ranska odottaa pj-kaudellaan myös komission päivitystä EU:n vuoden 2017 merenta-kaisten, syrjäisimpien alueiden strategiaan, johon niin ikään valmisteltaisiin neuvoston päätelmät. Syrjäisimmillä alueilla tarkoitetaan Euroopan mantereesta kaukana olevia Espanjan, Portugalin ja Ranskan alueita. Lisäksi Ranskan pj-kaudelle on suunnitteilla koheesioasioihin keskittyvä yleisten asioiden neuvosto (koheesio-YAN) ja epävirallinen koheesioministerikokous.

Valmisteilla on myös komission tiedonanto aiheesta ’innovation divide’. Se valmistellaan DG RE-GIO:n ja DG RTD:n (tutkimuksen ja innovoinnin pääosasto) yhteistyönä ja julkaistaneen arviolta helmikuun 2022 puolivälissä. Ranskan pj-kaudella valmisteltaneen neuvoston päätelmät. Nähtäväksi jää, tulevatko nämä pääasiassa SMOR- vai tutkimustyöryhmän vastuulle.

Lopuksi on vielä paikallaan todeta, että suurin vuosittainen Brysselissä järjestettävä koheesiopolitii-kalle omistettu tapahtuma - Euroopan alueiden ja kaupunkien viikko (Week of Regions and Cities) - järjestettiin jälleen lokakuun puolivälin paikkeilla viikolla 41. Viikon tapahtumiin ja tallenteisiin voi tutustua Euroopan unionin verkkosivulla