Uutiset

EAKR-rahoitushaku Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnille on avautunut

Julkaisuajankohta 30.1.2024 8.23
Tiedote
Haku on avoinna

Uudenmaan liitto on avannut maakuntien liittojen yhteisen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun koordinaatioonsa kuuluville maakuntien liitoille. Haussa ovat mukana Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liitot.

Rahoitusta ohjaa kansallinen EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Tässä haussa maakunnan liitot voivat myöntää EAKR-tukea yhteensä enintään noin 19,6 miljoonaa euroa. 

Hankkeita voi hakea alueellisina, ylimaakunnallisina tai ylialueellisina. Jokainen maakunnan liitto päättää omalla alueellaan rahoitettavan toiminnan kohdentumisesta ja kehittämisen painopisteistä sekä valitsee rahoitettavat hankkeet. Painopisteitä ohjaavat maakuntaohjelmat ja kunkin alueen älykkään erikoistumisen strategia. Ylimaakunnallisille hankkeille ei ole erikseen valittua painopistettä, vaan ne voivat vapaasti hyödyntää haussa avoinna olevia sisältöjä. Hankkeen tulee soveltua haun painopisteisiin niiden maakuntien alueella, joiden rahoituskehyksestä hanketta haetaan rahoitettavaksi. 

Rahoitushakuun avoinna olevat toimintalinjat, erityistavoitteet ja alueelliset painotukset maakunnittain on esitetty hakuilmoituksessa EURA 2021 -järjestelmässä. Tähän hakuun tarkoitetut hankehakemukset on jätettävä viimeistään 1.3.2024. 

Uudenmaan liitto tekee rahoittavana viranomaisena hankkeiden juridiset rahoituspäätökset koordinaatioonsa kuuluvien maakuntien liittojen hankkeille. Uudenmaan liitto myös opastaa hankehallinnossa ja tuen hakemisessa. Hankkeiden sisällöissä neuvovat maakuntien liittojen asiantuntijat.

 

Tervetuloa mukaan hakuinfoihin!
 

Hakuun liittyen järjestetään neljän infotilaisuuden sarja, jossa esitellään haun painopisteitä ja annetaan hankehakemuksen laatimiseen liittyviä ohjeita ja vinkkejä. Tilaisuudet järjestetään Teams-webinaareina, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennalta.

Lue lisää hakuinfoista!

 


Lisätietoja


Uudenmaan liitto 
Koordinoiva maakunnan liitto Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa.

Virallinen kirjattava sähköposti: [email protected]
Asiantuntijoiden yhteinen sähköpostiosoite: [email protected]
Asiantuntijoiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: [email protected]

Antti Taronen, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus
EAKR-hankkeiden rahoitus Etelä-Suomessa
puh. 040 507 9998

Ville Pernaa, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus
EAKR-hankkeiden rahoitus Etelä-Suomessa
puh. 040 773 4404

Hanna Laaksonen, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus
EAKR-hankkeiden rahoitus, kestävä kaupunkikehittäminen ja Uusimaa
puh. 040 574 8930

Maakuntien liittojen yhteyshenkilöt löytyvät rakennerahastot.fi-sivustolta

 

Etelä-Suomi