Hyppää sisältöön

Länsi-Suomi: Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -haut Keski-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla

Julkaisuajankohta 29.4.2024 9.30
Tiedote
Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen Keski-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Pohjanmaa, kuva, jossa käsi tarttuu käteen sekä EU-lippulogo tekstillä Euroopan unionin osarahoittama.

Keski-Suomen ELY-keskus on avannut Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen ESR+ -kehittämishankehaun, ja haku on käynnissä 16.9.2024 saakka. Kyseessä on rahoituskauden toimintalinjan 5 Sosiaalisten innovaatioiden Suomi erityistavoitteen 5.1. hankehaku. Hakuinfo on 28.5.2024 klo 12–14.30

Tavoitteena on nuorten ja perheiden hyvinvoinnin parantaminen rakentamalla nykyistä toimivampia palvelu- ja tukiekosysteemejä arjen tueksi.

Uudet ratkaisut löydetään työskentelemällä yhdessä lastensuojelun toimijoiden, nuorten, perheiden ja sidosryhmien kanssa. 

Kehittämiskokonaisuus rakentuu valtakunnallisesta  koordinaatiohankkeesta sekä nyt haussa olevista alueellisista tai ylimaakunnallisista kehittämishankkeista. Tavoitteena on, että ne muodostavat yhdessä kehittämisen kokonaisuuden, jonka tuloksena suomalainen lastensuojelu uudistuu entistä paremmaksi sekä sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämmäksi.

Lue tarkemmin ja ilmoittaudu hakuinfoon (koordinaatiohankkeen ennakkotiedote 2.4.2024 rakennerahastot.fi)

Tutustu tarkemmin hakuun, sen tavoitteisiin ja painopisteisiin (EURA2021-järjestelmä) 

Ota yhteyttä

Tarvittaessa lisätietoja antavat rahoitusasiantuntijat:

Minna Koivukangas, puh. 0295 022 762 
Anna Jaurakkajärvi, puh. 0295 024 129 
Piia Tarnanen, puh. 0295 036 019
sähköpostit ovat muotoa [email protected] 

Länsi-Suomi