Hyppää sisältöön

Länsi-Suomi: JTF-haku koulutukseen, työllistymiseen ja yrittäjyyteen turpeesta luopumisen alueilla

Julkaisuajankohta 23.5.2023 10.13
Tiedote
Haku on auki, OIkeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF, ESR+ -tyyppiset toimet: koulutus, työllistyminen, yrittäjyys,  EU-lippulogo tekstillä Euroopan unionin osarahoittama sekä kuvake, jossa tiimalasi.

Länsi-Suomessa on auennut rahoitushaku hankkeille, joiden avulla tuetaan turpeesta luopumisen alueiden elinkeinojen monipuolistamista ja toimialan työnhakijoiden työllistymistä. Käytännössä tämä tarkoittaa satsauksia koulutukseen, yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Kyseessä ovat Oikeudenmukaisen rahaston JTF (Just Transition Fund) ESR+ -tyyppiset (Euroopan unionin sosiaalirahasto) toimet.

Vähähiilisen siirtymän haittavaikutusten kompensoimiseksi JTF-toimissa korostetaan elinkeinojen monipuolistamista ja toimialan työnhakijoiden työllistymistä. Näitä toimia ovat esimerkiksi turvesektorilta työttömiksi jääneiden tai työttömyysuhassa olevien – erityisesti nuorten – uraohjaus ja työelämälähtöiset koulutusmahdollisuudet, turvesektorin yrittäjien ja muiden toimijoiden osaamisen kehittäminen sekä uusi tai uudistuva liiketoiminta. 

Haku kohdistuu seuraaviin maakuntiin, ja rahoitusta on varattu suluissa oleva summa:

Etelä-Pohjanmaa (3,606 miljoonaa euroa)
Keski-Suomi (1,513 miljoonaa euro)
Pohjanmaa (0,607 miljoonaa euroa)
Satakunta (2,142 mljoonaa euroa)
Keski-Pohjanmaa (1,253 miljoonaa euroa)

Haku on auki 27.11.2023 saakka. Hakemuksen voi jättää milloin tahansa hakuajan kuluessa. Hakemukset otetaan kootusti käsittelyyn määräajoin: ensimmäinen hakujakso on 22.5.–25.9., toinen 26.9.–23.10. ja kolmas 24.10.–27.11.2023.

Haussa voi jättää myös usean toteuttajan ryhmähankehakemuksia sekä ylimaakunnallisia ja ylialueellisia hankehakemuksia, jos jokaisessa maakunnassa on JTF-rahoitusta.
Hakemuksen tulee vastata toteutusalueen siirtymäsuunnitelmaa: Länsi-Suomen maakuntien JTF-suunnitelmat (rakennerahastot.fi)

JTF-rahoitusta ei voi hakea yksittäisen yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen, eikä hakijan normaalin toiminnan järjestämiseen. Hankkeen tulee olla normaalista toiminnasta eroavaa kehittämistä.

Tutustu hakuun tarkemmin

Rahoitettavien hankkeiden painotuksia ovat esimerkiksi:

  • Työvoiman kohtaannon parantaminen muutos- ja täydennyskoulutuksilla
  • Nuorten ja osatyökykyisten työllistyminen
  • Työllistymistä tukevien palvelujen ja yrityspalvelujen osaamisen tukeminen
  • Yrittäjyyden vahvistaminen osana koulutusta
  • Yritysten muutoskyvykkyyden sekä rekrytointi- ja työhyvinvointiosaamisen lisääminen

Tutustu hakuun, tavoitteisiin ja kaikkiin painotuksiin tarkemmin hakuilmoituksessa! (EURA2021).

Ota yhteyttä!

Tarvittaessa lisätietoja antavat ELY-keskuksen rahoitusasiantuntijat (ESR): Yhteystiedot (rakennerahastot.fi) 

Länsi-Suomi Pohjois-Suomi