Hyppää sisältöön

Länsi-Suomen teemaviikko: Kiertotalouden ABC

Julkaisuajankohta 4.11.2022 10.12
Tiedote
Ihminen istuu pöydän ääressä. Pöydällä on papereita ja kolikoita pinoissa. Ihmisen toisessa kädessä on kynä, ja toisessa rahaa josta kasvaa kuvitettu puu.

Tuntuuko kiertotalous vieraalta? Kiertotaloudesta puhutaan paljon, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Kiertotalouden tueksi on myös tarjolla yritysrahoitusta, mutta mitä sillä oikeastaan tuetaan? Muutokseen liittyvien haasteiden taklaamiseksi olemme koonneet yhteen materiaalia kiertotalouden perusteista, tietoa siihen liittyvästä rahoituksesta, oppaita yritystoiminnan kehittämiseksi sekä koulutuksia ja opintojaksoja, joihin jokainen voi tutustua.

Enemmän arvoa pienemmillä materiaalikustannuksilla

Kiertotalouden lähtökohta on se, että käyttöön otetaan vain sen verran neitseellisiä raaka-aineita, kuin on kestävää. Tavarat suunnitellaan kestämään, niitä huolletaan, niille keksitään uusia käyttötarkoituksia ja elinkaaren lopussa materiaalit kierrätetään. Kiertotalousmallissa voidaan omistamisen sijaan kuluttaa palveluita, jakaa hyödykkeitä ja saada enemmän arvoa vähemmillä materiaalikustannuksilla.

Kiertotalouden eri liiketoimintamalleista löytyy vaihtoehtoja kaikille aloille. Kun muutokseen tarttuu ajoissa, tarjolla on rooli edelläkävijänä ja kestävyysmurroksen edistäjänä. Kestävää kasvua kiertotalouden liiketoimintamalleista (sitra.fi) on Sitran kaikille yrityksille suunnattu kiertotalouden käsikirja kiertotalouden liiketoiminnan kehittämiseksi. 

Kunnat voivat myös olla kiertotaloustoimijoita. Motivan Reilu kiertotalous kunnissa -käsikirjasta (motiva.fi) saat tietoa sosiaalisesti kestävän kiertotalouden edistämisestä kunnissa. Oppaassa on ohjeita ja tarkastuslistoja eri rooleissa toimiville kuntien päättäjille, johdolle, viranhaltijoille ja työntekijöille.

Voimaa verkostoista – Keski-Suomessa tehdään yhteistyötä

Kestävyysmurros on kompleksinen muutos, jonka toteutumiseksi tarvitsemme yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Keski-Suomessa toimii hankkeita ja verkostoja, joista saat tietoja ja tukea kestävyyssiirtymää vauhdittamaan. Circwaste (materiaalitkiertoon.fi) on Suomen ympäristökeskuksen koordinoima hanke, jossa tuotetaan pilottihankkeita sekä työkaluja ja tukea alueellisille toimijoille. YmpyräKS (keskisuomi.fi) on ympäristövastuullisuudesta kiinnostuneiden yritysten, yrittäjien ja yritysten parissa toimivien tahojen yhteinen vastuuverkosto. Verkosto auttaa yrityksiä päivittämään toimintansa ympäristövastuulliseksi.

Ilmastotyö yrityksissä

Osana kestävyysmurrosta Suomi tavoittelee hiilineutraaliuutta vuoteen 2035 mennessä. Hiilineutraaliuus tarkoittaa 70 % päästövähennyksiä vuoden 1990 tasosta. Samalla on huolehdittava hiilinielujen hyvästä tilasta. Yrityksen ilmastotyön askeleet -työkirjasta (valvonia.fi) löydät tietoa siitä, mistä voit omassa yrityksessäsi aloittaa, kun haluat uudistaa toimintaa vastuullisempaan suuntaan.

Yrityksen hiilijalanjäljen ja kädenjäljen laskemiseksi on monia työkaluja. Monipuolisesti ilmastovaikutuksia ja yrityksen yhteiskunnallista kädenjälkeä voit selvittää Climpactorin (climpactor.fi) avulla. Suomen ympäristökeskuksen Y-HIILARI:lla (syke.fi) voit laskea yrityksesi hiilijalanjäljen.

Rahoitusta yrityksille kiertotalouteen siirtymiseen

Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) yritystuista löytyy tällä ohjelmakaudella (Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027) oma erityistavoitteensa juuri kiertotaloteen siirtymisen edistämistä varten. Erityistavoitteen 2.3 tarkoituksena on edistää kiertotaloutta ja pk-yritysten kilpailukykyä eri keinoin:

  • edistämällä luonnonvarojen kestävää ja säästeliästä käyttöä
  • lisäämällä materiaalitehokkuutta
  • ehkäisemällä jätteiden syntymistä
  • vähentämällä päästöjä ja kuljetustarpeita. 

Rahoitusta on haettavana Länsi-Suomen vuoden 2022 viimeisessä hakujaksossa (3.10.-31.12.2022) kuudessa maakunnassa, ja hauista lisätietoa löytyy kunkin alueen hakuilmoituksesta (eura2021.fi):

Vinkit ja ajankohtaiset

Kiertotalouden kentällä tapahtuu nyt paljon ja nopealla tahdilla. Alla olevista linkeistä pääset seuraamaan alan uutisia ja löydät ajankohtaista tietoa:

https://www.uusiouutiset.fi/
https://kestavyysloikka.ymparisto.fi/
Kiertotalouden materiaalitori (materiaalitori.fi) on jätteiden ja sivuvirtojen tietoalusta, jossa voit tarjota omia ylijäämämateriaaleja tai etsiä omaan käyttöösi tarpeellisia materiaalivirtoja. Materiaalitorissa voit ilmoittaa materiaaleista ja palveluista maksutta.

__________________________

Ilmastonmuutos- ja kiertotalousasiantuntija Emma Thitz ja viestintäasiantuntija Saara Sonninen,
Keski-Suomen ELY-keskus

Länsi-Suomi Valtakunnallinen