Hyppää sisältöön

Kasvuselvityksellä vauhtia yrityksen kasvuun ja fokusta tuloksiin

Julkaisuajankohta 2.2.2023 17.30
Tiedote

Ohjelmakaudella 2021-2027 yrityksen kehittämisavustus voidaan myöntää myös kertakorvauksena, jota kutsutaan kasvuselvitykseksi. Kasvuselvitys on tarkoitettu kasvuun tähtäävälle pk-yritykselle, kun yritys selvittää uuden kasvuliiketoiminnan käynnistämisen mahdollisuutta.

Kasvuselvitys täydentää ELY-keskusten rahoituskokonaisuutta. Kasvuselvityksellä selvitetään tarkemmin pk-yrityksen kasvuliiketoiminnan käynnistämismahdollisuuksia. Kasvuselvityksen pohjalta voidaan käynnistää tarvittaessa laajempia kehittämishankkeita perusmuotoisella yrityksen kehittämisavustuksella.

Vuonna 2023 yrityksen kehittämisavustuksen kertakorvausmallissa hyväksyttävien välittömien kustannusten enimmäismäärä on 60 000 euroa. Enimmäismäärä ei sisällä välillisiä kustannuksia, joita ovat palkkakustannusten sivukulut, lomaraha sekä prosenttimääräiset kustannukset ja jotka EURA 2021 -järjestelmä lisää automaattisesti hankkeen kustannusarvioon välittömien kustannusten perusteella.

Kertakorvaushankkeelle määritellään hankehakemuksessa ja avustuspäätöksessä yksi tai useampi selkeä ja konkreettinen tuotos. Avustus maksetaan avustuspäätöksen mukaisten toteutuneiden ja todennettavissa olevien tuotosten perusteella.

Yrityksen kehittämisavustuksen kertakorvaus on käytettävissä sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) että oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) rahoituksessa. Lisätietoja alueellasi haettavissa olevasta rahoituksesta löydät alueen hakuilmoituksesta. Ennen hakemuksen täyttämistä on suositeltavaa olla yhteydessä pk-yrityksen rahoitusneuvontaan tai oman alueesi yritysasiantuntijaan hankkeen rahoitusmahdollisuuksien selvittämiseksi. 

Yritysrahoitus
Kertakorvaus