Hyppää sisältöön

EAKR-rahoitushaku Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnille on avautunut

Julkaisuajankohta 28.8.2023 3.30
Tiedote

Uudenmaan liitto on avannut maakuntien liittojen yhteisen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun koordinaatioonsa kuuluville maakuntien liitoille. Haussa ovat mukana Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liitot.

Rahoitusta ohjaa kansallinen EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Tässä haussa maakunnan liitot voivat myöntää EAKR-tukea yhteensä enintään noin 12,1 miljoonaa euroa. 

Hankkeita voi hakea alueellisina, ylimaakunnallisina tai ylialueellisina. Jokainen maakunnan liitto päättää omalla alueellaan rahoitettavan toiminnan kohdentumisesta ja kehittämisen painopisteistä sekä valitsee rahoitettavat hankkeet. Painopisteitä ohjaavat maakuntaohjelmat ja kunkin alueen älykkään erikoistumisen strategia.

Ylimaakunnallisille hankkeille ei ole erikseen valittua painopistettä, vaan ne voivat vapaasti hyödyntää haussa avoinna olevia sisältöjä. Hankkeen tulee soveltua haun painopisteisiin niiden maakuntien alueella, joiden rahoituskehyksestä hanketta haetaan rahoitettavaksi. 

Rahoitushakuun avoinna olevat toimintalinjat, erityistavoitteet ja alueelliset painotukset maakunnittain on esitetty hakuilmoituksessa EURA 2021 -järjestelmässä. Tähän hakuun tarkoitetut hankehakemukset on jätettävä viimeistään 29.9.2023. 

Uudenmaan liitto tekee rahoittavana viranomaisena hankkeiden juridiset rahoituspäätökset koordinaatioonsa kuuluvien maakuntien liittojen hankkeille. Uudenmaan liitto myös opastaa hankehallinnossa ja tuen hakemisessa. Hankkeiden sisällöissä neuvovat maakuntien liittojen asiantuntijat.
 

Lisätietoja:

Antti Taronen, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus
EAKR-hankkeiden rahoitus Etelä-Suomessa
puh. 040 507 9998
[email protected]  

Ville Pernaa, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus
EAKR-hankkeiden rahoitus Etelä-Suomessa
puh. 040 153 1198
[email protected]  

Hanna Laaksonen, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus
EAKR-hankkeiden rahoitus, kestävä kaupunkikehittäminen ja Uusimaa
puh. 040 574 8930
[email protected]  

 

Maakuntien liittojen yhteyshenkilöt löytyvät rakennerahastot.fi-sivustolta. 

 

 

Etelä-Suomi Kanta-Häme Kymenlaakso Päijät-Häme Uusimaa Varsinais-Suomi