Hyppää sisältöön

Valtakunnallisten teemojen joulukuun uutiskirje on julkaistu

Julkaisuajankohta 15.12.2022 12.43
Tiedote

Julkaisemme n. kaksi kertaa vuodessa uutiskirjeen valtakunnallisten teemojen ajankohtaisista asioista. Joulukuussa esittelemme teemojen toteutettuja ja tulevia toimenpiteitä sekä koordinaatiohankkeita.

Tutustu joulukuun uutiskirjeen sisältöön >>

Osa Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 ohjelman EAKR- ja ESR+ rahoituksesta on sovittu käytettäväksi ns. valtakunnallisten teemojen toteuttamiseen. Valtakunnalliset teemat ovat ministeriöjohtoisesti valmisteltuja, strategisesti tärkeitä kehittämiskokonaisuuksia, joiden toteuttaminen tapahtuu kuitenkin ohjelmassa määritellyn toiminnan puitteissa.

Valtakunnallisiin teemoihin varataan EAKR:n kokonaisrahoituksesta enintään 6 % ja ESR+:sta enintään 20 %. Valtakunnallisten teemojen välittävinä toimieliminä toimivat rakennerahastotehtäviä hoitavat ELY-keskukset.

Valtakunnallinen