Toimintaa ja tuloksia Etelä-Suomesta | Työelämätaitojen verkkokurssi on lajinsa ensimmäinen

Voiko esimerkiksi oma-aloitteisuutta ja työn iloa oppia? Hämeen ELY-keskuksen rahoittama ESR+ -hanke opettaa nuorille nimensä mukaisesti työelämätaitoja eli kaikkea sitä mitä ammattiosaamisen lisäksi työelämässä tarvitaan. Hanke myös tiedostaa, että työnantajat kokevat nuorten perehdyttämisen haastavaksi ja aikaa vieväksi. Oppilaitoksillakin on rajalliset resurssit nuorten tukemiseen työhön siirryttäessä.
Lasten ja nuorten säätiön toteuttaman Työelämätaitojen verkkokurssi -hankkeen anti on tarkoitettu niille 16-29 -vuotiaille nuorille, jotka ovat putoamassa tai jo pudonneet työn ja koulutuksen ulkopuolelle. Toisaalta hankkeen kohderyhmää ovat myös nuorten työmahdollisuuksien edistämisestä kiinnostuneet työnantajat. sekä nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset. Verkkokurssi on toki saatavilla ihan kaikille nuorille ja sen tarkoitus on valmistaa nuoria tulevaisuuden työelämää varten.
Haastateltavana
|
Työelämäosaaminen ammattiosaamisen rinnalle
Nykyajan työelämän myllerryksessä lienee hyödyllistä harjoittaa ammattiosaamisen lisäksi myös monipuolisia työelämätaitoja. Näiden asioiden opettelu verkkokurssin avulla vaikuttaa olevan uusi ja tervetullut tapa oppia.
- Työelämätaitojen verkkokurssin idea on yksinkertainen ja se vastaa kolmeen ongelmaan: 1) työelämään astuvat nuoret eivät tiedä mitä heiltä odotetaan, 2) työnantajat kokevat nuorten perehdyttämisen haastavaksi ja aikaa vieväksi. 3) Myös oppilaitoksilla on rajalliset resurssit nuorten ohjaamiseen työhön siirryttäessä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jani Loikkanen.
- Toisin sanoen hankkeen päätavoitteena on vahvistaa nuorten työelämäosaamista ja siten vastata kohderyhmän urapolkuun liittyviin haasteisiin, ehkäistä koulupudokkuutta sekä työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäämistä, Loikkanen jatkaa.
Kokonaisuus on suunniteltu yhdessä sen käyttäjien kanssa, mikä varmistaa sen käyttökelpoisuuden jatkossakin. Tällaista verkko-oppimiskokonaisuutta ei Suomesta löydy.
- Jani Loikkanen
Hankkeen aikana luotu verkko-oppimiskokonaisuus jatkaa toimintaansa verkossa Lasten ja nuorten säätiön hallinnoimana ja on valtakunnallisesti kaikkien nuorten, oppilaitosten ja muiden nuorten parissa työskentelevien organisaatioiden saavutettavissa. Hankkeen tuloksia ja hyviä käytäntöjä esitellään säätiön laajalle kunta- ja oppilaitosverkostolle, jonka kautta on mahdollista tavoittaa n. 100 000 nuorta ympäri Suomen.
- Verkkokurssia hyödyntävät opettajat ja opinto-ohjaajat osana työelämätaitojen opetusta peruskoulussa sekä tutkintoon valmentavassa opetuksessa. Materiaali sopii myös lukio-opetukseen sekä ammatilliseen opetukseen, kertoo Loikkanen.
Videoilla käydään läpi tärkeitä työelämän teemoja
Verkkokurssin oppimateriaalien keskiössä ovat nämä videot:
Videot ovat hyvin käsikirjoitettuja ja toteutettuja. Asiallisten, mutta rentojen ja huumorilla sävytettyjen videoiden ”puhuvana päänä” nähdään Constantinos ”Gogi” Mavromichalis. Gogi on nappivalinta hankkeen keulakuvaksi, sillä tämä ahkera mediapersoona melko varmasti tietää mistä puhuu. Lisäksi verkkokurssin kohderyhmää ajatellen Gogilla ei liene uskottavuusongelmia.
Rahoittaja näkee Työelämätaitojen verkkokurssille monenlaista käyttöä
Hämeen ELY-keskuksen vs. rahoituspäällikön Armi Leivosen mielestä tällaiselle verkkokurssille on tilausta:
- Ensimmäinen työpaikka tai työharjoittelupaikka on aina jännittävä kokemus. Varsinaisten töiden opettelun lisäksi on suuri määrä muita asioita, joita työssä olemiseen ja työn tekemiseen liittyy. Työelämätaitojen verkkokurssi taklaa monia näistä haasteista ja auttaa nuorta työelämän ensiaskeleissa.
Leivosen mukaan verkkokurssi on laajasti hyödynnettävissä toisen asteen oppilaitoksissa ja myös peruskoulun viimeisillä luokilla kesätyötä ja työharjoittelua silmällä pitäen.
- Työvoima-alueetkin voivat hyödyntää verkkokurssia nuorille suunnatuissa palveluissaan. Eikä mikään estä vanhempia ohjaamaan omaa lastaan tämän pariin, kun ensimmäinen työpaikka on ajankohtainen. Toki myös työnantaja voi hyötyä tällaisesta oppimateriaalista, joka auttaa hahmottamaan, millaiset asiat nuorta työntekijää tai työharjoittelijaa saattaa askarruttaa, Leivonen lisää.
Hankkeen tiedot
|