Tuloksia Lännestä: Drone-keskus tuo uusia mahdollisuuksia Etelä-Pohjanmaalle

Julkaisuajankohta 24.2.2026 17.06
Tyyppi:Tiedote

Viime vuosina droonit, eli miehittämättömät ilma-alukset, ovat yleistyneet nopeasti niin harrastajien kuin työelämänkin keskuudessa. Ukrainan sodan myötä niiden kehitys kiihtyi entisestään, ja käyttömahdollisuudet monipuolistuivat merkittävästi. Vaikka droonit yhdistetäänkin usein sotilaskäyttöön, niitä hyödynnetään nykyään laajasti myös siviilialoilla. Droonien avulla voidaan esimerkiksi etsiä kadonneita ihmisiä lämpökameroiden avulla tai tarkistaa rakennusten kunto ilman, että ihmishenkiä vaarannetaan.

Myös Etelä-Pohjanmaalla drooni-osaaminen otti suuren harppauksen eteenpäin syksyllä 2022, kun keskelle Ilmajoen peltolakeuksia syntyi yksi Suomen harvoista drone-keskuksista. Sen toiminta tuo maakuntaan uutta osaamista vahvistaen samalla Etelä-Pohjanmaan asemaa drone-teknologian edelläkävijänä. Drone-keskuksen taustalla on Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Sedun kolmivuotinen EP:n Drone-keskushanke, joka on herättänyt kiinnostusta myös viranomaisten keskuudessa.

Kari Tuomi (vasemmalla) suorittaa yhdessä hankkeen yhteistyökumppani Lidarite Oy:n Aleksi Mäkilän kanssa drone-lentoa tabletilla.

Koulutuslinja tulevaisuuden osaajille

Vaikka nimi Drone-keskus kuulostaa vaikuttavalta, projektipäällikkö Kari Tuomen mukaan kyse ei ole fyysisestä rakennuksesta täynnä vilkkuvia laitteita. Drone-keskus on ennen kaikkea verkosto ja toimintaympäristö, jossa drone-teknologiaa testataan sekä opitaan käyttämään turvallisesti ja tehokkaasti.

”Haluamme luoda drone-lentämiseen ammattimaisen asenteen. Tavoitteenamme on päästä eroon käsityksestä, että drooni olisi vain kiva lelu. Droonin lennättäminen on ilmailua. Samaa ilmatilaa käyttävät esimerkiksi helikopterit sekä pienlentokoneet. Jos droonia lennättäessä hölmöilee ja se osuu pelastushelikopterin ikkunaan, siinä voi tulla jopa ihmishenkien menetyksiä. Lentoturvallisuus on oleellinen osa myös drooni-lentämistä”, Tuomi kertoo Etelä-Pohjanmaan drone-keskuksen tavoitteista.

Toimintaympäristön keskittymänä toimii Ilmajoella sijaitseva Etelä-Pohjanmaan Opisto, jonne myös alasta kiinnostuneet voivat hakeutua opiskelemaan droonien lentämiseen sekä ilmailuun liittyviä opintoja. Yhden lukuvuoden kestävien opintojen aikana perehdytään ilmailun perustietouteen sekä syvennytään monipuolisesti droonien lennättämisessä tarvittavaan erityisosaamiseen. Tavoitteena on, että opiskelijat vievät opintojen aikana kartuttamansa osaamisen työelämään.

Drone-pilotti-opintolinjan opiskelijoiden päiviin kuuluu monipuolisesti erilaisiin drooneihin tutustumista.

Yhteistyötä ja asiantuntijaosaamista

Hankkeen tiimoilta Etelä-Pohjanmaan drone-keskuksella tehdään tiivistä yhteistyötä alan asiantuntijoiden kanssa. Drone-keskukselle on hankittu työn kannalta oleellisimpia drooneja, jotka mahdollistavat kuvaamisen lämpökameralla ja joilla on mahdollista lentää esimerkiksi ilmastointikanavissa. Vaativimpia ja hinnakkaampia drooneja päästään hyödyntämään yhteistyökumppanien kautta.

Yksi drone-keskuksen arvokkaista yhteistyökumppaneista on Raisiolainen Lidarite Oy, jonka kanssa kehitetään menetelmää hukkakauran tunnistamiseksi pellosta valokuvien ja pistepilvien avulla. Yhteistyömahdollisuuksia on kartoitettu myös Luonnonvarakeskuksen sekä Paikkatietokeskuksen kanssa, mikä kertoo kehitystyön potentiaalista.

Drone-keskuksen osaamiseen ovat tukeutuneet myös Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukset, joille on toteutettu A2-lentolupakirjakoulutus viranomaisten tarpeisiin. Koulutuksen tuloksena ELY-keskuksille laadittiin myös oma lentokäsikirja, joka toimii heidän drone-toimintansa perustana.

Lidarite Oy:n kautta käyttöön saatu laseretäisyyksiä mittaava drooni tallentaa 420 000 mittapistettä sekunnissa. Droonin arvo on noin 60 000 euroa.

Drone-keskuksen tulevaisuus

Drone-keskus tarjoaa jo nyt käytännön osaamista niin yrityksille, yksityishenkilöille kuin muillekin toimijoille. Kerran kuukaudessa drone-keskuksella on mahdollista suorittaa droonien lennättämiseen tarvittavia lupia. Lisäksi kuka tahansa kiinnostunut tai apua tarvitseva voi olla yhteydessä ja saada asiantuntevaa neuvontaa.

Drone-keskuksen tavoitteena on jatkaa ja laajentaa jo aloitettua työtä myös hankkeen päättymisen jälkeen. Projektipäällikkö Kari Tuomen mukaan on merkittävää, että hankkeen aikana alan asiantuntijoita on saatu koottua yhteen ja heidän puoleensa voidaan kääntyä myös tulevaisuudessa.

”Tähän mennessä olemme keränneet alan osaajia yhteen, jakaneet tietoa ja taitoa sekä näyttäneet, miten drooneja voi käyttää. Tulevaisuudessa haluamme järjestää myös kursseja hankkeen ulkopuolella, mikä lisää drooneihin liittyvää osaamista. Pyrimme myös viemään eteenpäin asennetta, että droonit eivät ole leluja, vaan ilmailua”, Tuomi sanoo.

Hankkeen jälkeen drone-keskuksen tavoitteena on myös vakioida toiminta ja siirtyä monimutkaisempiin tehtäviin, kuten työpyyntöjen valmisteluun ja analysointiin sekä tekoälyn hyödyntämiseen droonien käytössä.

Hanketiedot

  • Toteuttaja: Etelä-Pohjanmaan Opisto, Sedu
  • Toteutusaika: 01.10.2022 – 31.12.2025
  • Kokonaisbudjetti: 424 026 €
  • Rahoittaja: Etelä-Pohjanmaan liitto

Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

 

Teksti ja kuvat: Alexandra Parkkonen

Länsi-Suomi Toimintaa ja tuloksia