Ruokaviraston aineellisen avun toinen hankehaku on avattu
Ruokavirasto on avannut Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+) rahoitettavan aineellisen avun toisen hankehaun. Hakuaika on 26.1.–25.3.2024. Hankehakemuksia voivat jättää julkisoikeudelliset yhteisöt ja yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt, kuten esimerkiksi järjestöt, seurakunnat, kunnat tai hyvinvointialueet. Hanketoteuttajaksi voi hakea jättämällä hankehakemuksen EURA 2021 -järjestelmässä hakuaikana. Hankehakua varten varatun tuen enimmäismäärä on kahdeksan (8) miljoonaa euroa.
Rahoitettavissa hankkeissa pyritään auttamaan avuntarvitsijoita kokonaisvaltaisesti. Vähävaraiselle avunsaajalle tarjotaan maksukortin luovuttamisen yhteydessä neuvontaa muun muassa arjenhallintaan liittyvissä asioissa. Maksukortti on 40 euron arvoinen ja sitä voi käyttää välttämättömien elintarvikkeiden ja perustuotteiden maksamiseen päivittäistavarakaupassa. Lisäksi hankkeissa ohjataan avunsaajia työllisyys- ja sosiaalipalveluiden pariin. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat työttömät vähävaraiset henkilöt ja heidän kotitalouteensa kuuluvat henkilöt. Hankkeen tulee alkaa vuoden kuluessa hakuilmoituksen julkaisusta ja sen tulee olla kestoltaan enintään kaksi vuotta. Etusijalla ovat hakijat, joilla ei ole käynnissä samanaikaisesti toista ESR+ rahoitteista aineellisen avun hanketta.
Tutustu hakuilmoitukseen (Eura 2021)
Hakuinfo on pidetty 25. tammikuuta 2024. Hakuinfon materiaali löytyy suomeksi Ruokaviraston verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Ruokaviraston verkkosivut:
https://www.ruokavirasto.fi/aineellinenapu
Rakennerahastojen verkkosivut:
https://rakennerahastot.fi/aineellinen-apu-esr-rahastosta