Hyppää sisältöön

Ruokaklusteri vie Etelä-Savon ruoka-alaa maailmalle

Julkaisuajankohta 20.4.2023 9.06
Tiedote

Etelä-Savon ruoka-ala otti vuonna 2022 ison harppauksen, kun Etelä-Savon ruokaklusteri perustettiin. Klusteri vahvistaa Etelä-Savon asemaa menestyvänä ja innovatiivisena ruokamaakuntana.

Ruokaklusteri jakaa Etelä-Savon ruoka-alan kehittämisohjelman vision vastuullisesta, menestyvästä ja muutosjoustavasta ruoka-alasta. 

 

- Ruokaklusterin toiminnassa keskitytään erityisesti ruoka-alan toimijoiden osaamisen lisäämiseen, verkostoitumiseen ja kansainvälistymiseen sekä luomaan edellytyksiä uusille innovaatioille ja elinikäisen oppimisen ekosysteemille, Etelä-Savon ruokaklusterin johtaja Teija Rautiainen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta kertoo. 

 

- Ruokaklusterin myötä Etelä-Savo vahvistaa jalansijaansa Euroopan nousevana ruokamatkailun ja -osaamisen keskuksena. Olemme iloisia tästä kehitystyöstä. Elintarvike- ja ruokaosaaminen on yksi maakunnan älykkään erikoistumisen kärjistä. Ruokaklusteri tukee Etelä-Savon maakuntaohjelman tavoitteiden saavuttamista; vahvan ruokakulttuurin ja ruokaketjujen rakentamista yhteistyössä, toteaa elinkeinopäällikkö Tuula Kokkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta.   

 

Ruokaklusteri on avoin alan toimijoille. Se kokoaa yhteiseen verkostoon toimijoita alkutuotannosta, elintarvikkeiden jalostajista, koulutuksesta, tutkimuksesta sekä elintarvikekaupan ja ravitsemispalvelujen alalta. Ensivaiheessa klusteriin on liittynyt lähes 20 jäsentä, joista yrityksiä on noin puolet. Ne edustavat koko ruokasektoria alkutuotannosta kauppaan ja ravitsemispalveluihin.

 

Etelä-Savon ruokaklusteri on liittynyt myös eurooppalaisen klusteriyhteistyön alustalle, mikä vahvistaa erityisesti maakunnan ruoka-alan kansainvälistymistä ja rahoitusmahdollisuuksia.

 

Eurooppalaisesta klusteriverkostosta tukea eteläsavolaisille ruoka-alan yrityksille -hankkeessa luodaan Etelä-Savon ruokaklusterille toimintamalli ja edistetään ruoka-alan yritysten kansainvälistymistä. Hanke on käynnissä vuoden 2024 loppuun.

Hankkeen päärahoittaja on Etelä-Savon maakuntaliitto EAKR-rahastosta.

Lisätietoja:

Teija Rautiainen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, p. 040 0872 759 
Tuula Kokkonen, Etelä-Savon maakuntaliitto, p. 040 678 5415

Itä-Suomi