Hyppää sisältöön

Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020-ohjelman ESR-haku auki Etelä-Suomen alueella

Julkaisuajankohta 15.2.2022 14.25
Uutinen

Hämeen ELY-keskus avaa Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ESR-haun Etelä-Suomen alueella 21.2.-8.4.2022.

Rahoitusta on käytettävissä yhteensä noin 550 000 euroa. Hankkeita voidaan toteuttaa ylimaakunnallisina Etelä-Suomen alueella.  

 

Haussa on avoinna toimintalinjan 3 mukaiset erityistavoitteet  

6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistyminen,  

7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen ja  

8.1. Työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen. 

 

Hakijoille tullaan järjestämään hakuklinikoita, joissa voi kysellä tarkemmin hakemusten jättämiseen liittyvistä asioista. Toimintalinja 3 ESR-hakuklinikka järjestetään perjantaina 25.3 klo 10–11, sekä yleinen hakuklinikka 1.4. klo 10–11. 

 

Lisätiedot:   

 

Juulia Hutri 
rahoitusasiantuntija  
puh. 0295 025 139 
 

Armi Leivonen 

rahoitusasiantuntija 

puh. 0295 025 067  

 

Elina Mäkelä 
rahoitusasiantuntija  

puh. 0295 025 223  

Etelä-Suomi