Pohjois-Karjalan maakuntaliitto myönsi rahoitusta 13 hankkeelle alkuvuoden EAKR- ja JTF-hauissa
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto järjesti alkuvuodesta 2024 kaksi kehittämis- ja investointihankehakua, joista toinen kohdistui Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja toinen Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) toimiin. Haut päättyivät maaliskuussa ja niihin saapui yhteensä 18 hakemusta. Maakuntaliitto myönsi rahoitusta 13 hankkeelle, jotka parhaiten toteuttivat hankehakujen ehtoja sekä Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ‑ohjelman tavoitteita.
Euroopan aluekehitysrahaston hankkeet (EAKR)
EAKR-tukea myönnettiin kymmenelle hankkeelle, jotka liittyvät terveyden ja hyvinvoinnin palveluihin, energiatuotantoon ja ‑varastointiin, fotoniikkaan sekä metsänhoitomenetelmiin.
Rahoitusta sai mm. hankekokonaisuus, jossa keskitytään ratkaisemaan sote- ja hyvinvointialan kehittämistarpeita sekä maakunnan yhteisiä hyvinvointihaasteita yhteistyössä oppilaitosten sekä yksityisten ja julkisten työ- ja elinkeinoelämän toimijoiden kanssa. Kyseiseen kehittämishankkeeseen liittyy myös investointihanke, jossa luodaan uudenlainen liikunnan ja hyvinvoinnin monialainen oppimis- ja tutkimusympäristö liikuteltavista ja etäohjaukseen perustuvista laitteistoista.
Lisäksi haussa myönnettiin tukea fotoniikan kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja yritysyhteistyötä edistävälle investointihankkeelle sekä Pohjois-Karjalan vetytalouden liiketoimintamahdollisuuksia kartoittavalle kehittämishankkeelle.
Rahoitusta sai myös kahden toteuttajan ryhmähanke, joka tuottaa metsäomistajia ja metsäpalveluyrityksiä palvelevia käytännön digitaalisia menetelmiä jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen metsiköiden kohdennukseen, hakkuualueen rajaukseen sekä hakkuukonetyön toteutukseen.
Edellä mainittujen hankkeiden tarkemmat kuvaukset ovat luettavissa EU:n alue- ja rakennepolitiikan hanketietopalvelussa:
- INNO Pohjois-Karjala — sote- ja hyvinvointialan kestävät palvelut ja innovaatiot, neljän toteuttajan ryhmähanke
- INNO Pohjois-Karjala — sote- ja hyvinvointialan kestävät palvelut ja innovaatiot (investointi), kahden toteuttajan ryhmähanke
- Vetytalouden liiketoimintamahdollisuuksien selvittäminen
- Elektronisädekirjoittimen investointihanke, Ebeam
- Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen hakkuiden täsmäkohdennettu monitavoitteinen toteutus (JATKUVA), kahden toteuttajan ryhmähanke
Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston hankkeet (JTF)
Haun tavoitteena oli rahoittaa toimia, joilla voidaan korvata kestävällä tavalla turpeen energiakäytön luopumisesta aiheutuvat taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. JTF-hankehakuun saapui neljä hakemusta, joista kolmelle myönnettiin rahoitusta.
Myönteisen rahoituspäätöksen sai kehittämis- ja investointihankekokonaisuus, jossa uudistetaan Karelia-ammattikorkeakoulun tutkimus‑, kehitys‑, oppimis- ja innovaatioinfrastruktuuria uusien valmistus- ja materiaaliteknologioiden osalta. Kehittämishankkeessa keskitytään uusiin älykkään valmistuksen teknologioihin ja niiden hyödyntämismahdollisuuksiin. Investointihankkeessa hankitaan maakunnan yritysten tarpeisiin perustuvat laitteet, kuten hybridi suurnopeustyöstökone, laserleikkauslaitteisto ja 3D-komposiittitulostin.
Lisäksi rahoitusta sai hanke, jonka tavoitteena on tunnistaa maakunnan koulutusorganisaatioiden koulutussisältötarpeet vetytalouden ja energiasiirtymän näkökulmasta sekä vahvistaa koulutuksen kautta työvoiman osaamista sekä osaavan työvoiman saatavuutta tulevaisuudessa.
Myäs näistä jhankkeista lisätietoja hanketietopalvelussa:
- Älykkään valmistuksen tutkimusinfrastruktuurin uudistaminen ja kehittäminen
- Älykkään valmistuksen tutkimusinfrastruktuurin uudistaminen ja kehittäminen ‑investointi
- Vetytalouden ja energiasiirtymän osaava työvoima