Hyppää sisältöön

Osaamiskeskus siivittäisi liikkuvien työkoneiden kehittäjien yhteistyötä

Julkaisuajankohta 21.11.2024 12.37
Tiedote

Liikkuvien työkoneiden kaksoissiirtymän kansallinen edistäminen on vahvalla pohjalla. Tiekartta ja viiden yliopiston yhteistyö siivittävät kotimaista osaamista. SIX-yritysklusterin yhteistyö täyttää neljä vuotta. Huippuosaamisen kehittämisalustan verkostotyötä on puolestaan tehty viimeiset kaksi vuotta Innokaupunkien vetovastuuhankkeessa.

 

 

Kaksoissiirtymän edistämisen viimeisimpiä toimia ovat olleet kansainvälisen verkoston vahvistaminen, yritys- ja koulutustarpeiden kartoittaminen sekä regulaation mahdollisuuksien ja kompastuskivien selvittäminen.

– Kansainvälisyys on tärkeä osa Platform of Excellence -verkostoa, ja hyödyttää toimijoita pitkällä tähtäimellä. Tätä työtä on vahvistettu kutsumalla Euroopasta muutamia kärkitoimijoita mukaan verkostoon, kertoo tiiminvetäjä Heini Wallander Business Tampereelta.

 

Lue koko juttu: Liikkuvien työkoneiden yhteenpuhaltajat: Osaamiskeskus nostaa toiminnan uudelle tasolle - Innokaupungit

Valtakunnallinen