Innovaatio- ja osaamisverkostot valmisteluhankehaku avoinna
Tiedote
Innovaatio- ja osaamisverkostot valtakunnallisessa teemassa on avattu valmisteluhankehaku. Haku on avoinna 30.11.2023 asti. Valmisteluhankkeissa tavoitellaan kohdennettuja elinkeinoelämäverkottuneita tutkimushankkeita, joilla on tunnistettuina useita rinnakkaisia hyödyntämispolkuja.
Valmisteluhankkeiden tarkoituksena on valmistella elinkeinoelämälähtöisen tutkimusteeman ympärille tutkimushaaste, toteuttajat, yksityinen rahoitusosuus (vähintään 5 % kokonaiskustannuksista) sekä tarkempi toteutussuunnitelma myöhemmin vuonna 2024 järjestettävään varsinaiseen hankehakuun. Tässä valmisteluhankehaussa rinnakkaishankkeet eivät ole mahdollisia, mutta tätä hakua seuraavassa tutkimushankehaussa ne ovat välttämättömiä. Tässä haussa yksi hakija edustaa koko tulevaa konsortiota.
Valmisteluhankkeiden tulee liittyä seuraaviin mm. teemoihin:
- Uudistuva valmistava teollisuus: Esimerkiksi digitalisaation ja datatalouden mahdollisuudet johtamisessa sekä tuote- ja palveluliiketoiminnassa, älykkäiden pintojen, tekoälyn, Interner of things, robotiikan, fotoniikan ja Extended realityn mahdollistamien ratkaisujen hyödyntäminen teollisuuden tuotteissa, palveluissa, tuotanto- ja liiketoimintaprosesseissa.
- Hyvinvointi ja terveys: Hyvinvointi- ja terveyspalveluja merkittävästi uudistavien personoitujen ja älykkäiden ratkaisujen kehittäminen ja skaalautuvat liiketoimintamallit
- Kestävät ja älykkäät elinympäristöt: esimerkiksi vihreät ja älykkäät energiajärjestelmät, teollisuuden ja yhdyskuntavesien kiertotalousratkaisut, hiilineutraalit rakentamisratkaisut (esimerkiksi kaavoitus, komponentti, tuote, rakennukset, korttelit)
Otamme huomioon myös kansallista TKI-tiekarttaa ja hallitusohjelmaa tukevat edellä mainituista poikkeavat hankkeet.
Katso lisää hakuilmoituksesta: EURA 2021: Valmisteluhankehaku elinkeinoelämälähtöiseen tutkimukseen Innovaatio- ja osaamisverkostot -teemassa
Hakuinfo järjestetään 10.10.2023 klo 9: Hakuinfo: Innovaatio- ja osaamisverkostot valmisteluhaku | Rakennerahastot
Lisätietoja:
Tiina Arpola, puh. 0295 026 131, [email protected]
Sari Pikkarainen, puh. 0295 026 089 , [email protected]