Hyppää sisältöön

Ideahaku päättyy 2.12.2022 klo 16.00 (Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen)

Julkaisuajankohta 28.11.2022 14.20
Tiedote

Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen valtakunnallisessa teemassa käynnistettiin ideahaku 31.10. Haku on avoinna 2.12.2022 klo 16 saakka. Vielä ehdit osallistua ideahakuun "Esitä hankeideasi" -linkistä (alla).

Ensimmäisessä vaiheessa hakijoita pyydetään esittämään hankeideansa tiivistetysti kyselylomakkeella. Idean tulee soveltua rahoitettavaksi Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen valtakunnallisesta teemasta. Lisäksi idean tulee olla toimintalinjan 4. Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi erityistavoitteen 4.2 Uutta osaamista työelämään mukainen.

Saapuneet hankeideat käsitellään valtakunnallisen teeman valmisteluryhmässä ja niihin voidaan pyytää lausuntoja myös muilta tarvittavilta asiantuntijoilta. Kaikille haun ensimmäiseen vaiheeseen jätetyille hankeideoille annetaan kirjallinen palaute sähköpostilla tammikuun 2023 aikana.

Ideahaun hakuinfo järjestettiin 9.11.2022. Hakuinfossa kuultiin myös mm. teeman koordinaatiohanke Luovan verkon esittely sekä katsaus työ- ja elinkeinoministeriön luovan talouden tiekartasta.

Lisätietoja:


Hämeen ELY-keskus
Minna Taipale
Rahoitusasiantuntija
Rahoitusyksikkö
minna.taipale(at)ely-keskus.fi
p. 0295 025 106Linkki toiselle sivustolle

Opetus- ja kulttuuriministeriö
Kirsi Kaunisharju
Kulttuuriasiainneuvos
Strategisen ohjauksen vastuualue
Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto
kirsi.kaunisharju(at)gov.fi
p. 0295 330 144

Valtakunnallinen