Hyppää sisältöön

HUOM! Oikaisu uutisessa mainittuun kellonaikaan: Etelä-Suomen ESR+ hakuinfo 21.3. klo 9.30-11.30

Julkaisuajankohta 13.3.2023 9.42
Tiedote

21.3. pidettävän Etelä-Suomen ESR+ hakuinfon oikea aloitusaika on klo 9.30 (päättymisaika klo 11.30). Julkaisimme 7.3. uutisen, jossa oli hetken virheellinen aloitusajankohdan kellonaika. Hakuinfon Ilmoittautumislomakkeessa (linkki alla) on ollut alusta asti oikea ajankohta. Voit lähettää meille myös ennakkokysymyksiä hakuun liittyen 15.3.mennessä (linkki alla).

Tavoitteenamme on saada rahoitettavaksi hankkeita, jotka monipuolisesti ja konkreettisesti tukevat työikäisen väestön työllistymistä ja osaamisen kehittymistä. Kohderyhmänä voivat olla esimerkiksi opiskelijat, työttömät ja työssä olevat. Hankkeissa tulee kuitenkin huomioida yksilöiden ja erityisryhmien erilaiset tarpeet.

Muuttuvan toimintaympäristön haasteiden ratkaisuksi voi löytyä vastaus tekemällä asioita toisella tavoin ja eri näkökulmat yhteensovittaen. Rohkaisemme hakijoita tuomaan innovaatioita vakiintuneiden ratkaisumallien ja käytäntöjen rinnalle.

Hakuun liittyen järjestämme hakuinfon 21.3.2023 klo 9.30-11.30 (etäkokous: MS Teams), jossa käymme tarkemmin läpi haun sisältöjä ja käytössä olevia kustannusmalleja. Tule hakemaan myös vinkkejä hakemuksen laatimiseen!

Ilmoittaudu hakuinfoon >>

Voit lähettää meille myös kysymyksiä hakuun liittyen (linkki kyselylomakkeeseen alla). Julkaisemme hakuinfon jälkeen "Kysymykset ja vastaukset" -dokumentin, johon pyrimme sisällyttämään vastaukset hakuun liittyviin kysmyksiin.

Mahdolliset ennakkokysymykset hakuun liittyen 15.3.2023 mennessä:

Lähetä meille kysymyksesi >> (Webropol -lomake)

 

Tutustu hakuilmoitukseen >> (EURA2021 -järjestelmä)

Tutustu ohjelma-asiakirjaan >>

Etelä-Suomi