Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan ESR+-hankehaku erityistavoitteessa 4.2 Uutta osaamista työelämään – haku on avoinna syyskuun loppuun saakka!
Keski-Suomen elinvoimakeskus on avannut Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+) -hankehaun Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa. Haku on auki syyskuun loppuun saakka. Lisätietoa hausta on tarjolla hakuinfoissa ke 15.4. ja ti 19.5. sekä kyselytunneilla ma 27.4. ja ke 19.8 – ilmoittaudu mukaan!
Uutta osaamista työelämään
Haku kohdistuu toimintalinjan 4 erityistavoitteeseen 4.2, Uutta osaamista työelämään. Erityistavoitteen 4.2. tavoitteena on vastata työelämän muutoksista aiheutuviin osaamistarpeisiin sekä osaamistason nostoon.
Hakemuksissa voidaan huomioida kasvuyrittäjyyden toimenpideohjelman (valtioneuvosto.fi) mukaiset hankkeet, joissa koulutuksen kautta vahvistetaan yrittäjyyttä, liiketoimintaosaamista sekä vienti- ja kasvukykyä. Hankkeilla voidaan myös tukea Turvallinen Suomi -ohjelmanmuutokseen liittyvien puolustus- ja kaksikäyttöalojen osaamisen lisäämistä (ReArm).
Haku koskee Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakuntia. Rahoitusta voi hakea myös ylimaakunnallisiin ja/tai ylialueellisiin hankkeisiin.
Rahoitusta voivat hakea julkisoikeudelliset yhteisöt sekä yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt, joita ovat mm. erilaiset yhteisöt, yritykset, järjestöt, kunnat, oppilaitokset ja osuuskunnat (ei työryhmät, toiminimet tai yksityishenkilöt). Haussa voi jättää myös useamman toteuttajan välisiä ryhmähakemuksia.
Tutustu hakuun
Tarkemman kuvauksen hausta ja hakemisesta löydät hakuilmoituksesta:
Kanta-Hämeen maakunta liittyi vuoden 2026 alussa valtion aluehallinnon uudistuksen myötä Keski-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueeseen, mutta on osa Etelä-Suomen suuraluetta. Siksi Kanta-Hämeellä on EURA2021-järjestelmässä erillinen hakuilmoitus.
Haku on jatkuva, ja hakemuksia voi jättää EURA 2021 -järjestelmässä viranomaiskäsittelyyn 30.9.2026 saakka. Hakemukset käsitellään hakujaksoittain seuraavasti:
- 8.4.–31.5.2026
- 1.6.–30.9.2026
Hakuun saapuneet hakemukset otetaan käsittelyyn kunkin hakujakson päättymispäivämäärän jälkeen. Kullakin hakujaksolla käsiteltävät hakemukset kilpailevat keskenään hankerahoituksesta.
Ennen hakemista: tutustu ohjelma-asiakirjaan, EURA2021-järjestelmän käyttöohjeisiin ja maakuntasi strategiaan
Ennen hakemista hakijalla on velvollisuus tutustua ohjelma-asiakirjan erityistavoitteiden sisältöihin. Erityistavoitteiden kohderyhmät ja indikaattorit on esitetty ohjelma-asiakirjassa (pdf) kunkin erityistavoitteen kohdalla.
Lisätietoja EURA 2021 -järjestelmän ominaisuuksista ja käytön aloittamisesta löytyy käyttöohjeesta hankkeiden hakijoille ja toteuttajille (eura2021.fi).
ESR+ -hankkeiden keskeisenä tavoitteena on tukea maakuntien maakuntastrategioiden toteutumista. Hankkeen on vastattava toteutusalueen maakunnan/maakuntien maakuntastrategioissa esitettyihin toiminnan painotuksiin. Tiivistelmät kunkin maakunnan kehittämisen painopisteistä löydät verkkosivuiltamme Kehittämisen painopisteet Länsi-Suomessa -osiosta. Varsinaiset maakuntastrategiat puolestaan löytyvät kunkin maakuntaliiton verkkosivuilta.
Hakuinfot järjestetään ke 15.4. ja ti 19.5. klo 9–11 – ilmoittaudu mukaan!
Hakuun liittyvät hakuinfot järjestetään Teamsin välityksellä keskiviikkona 15.4.2025 ja tiistaina 19.5. klo 9–11. Hakuun liittyvät kyselytunnit puolestaan järjestetään maanantaina 27.4. klo 9–10 ja keskiviikkona 19.8. klo 9–10.
Hakuinfoissa tutustutaan tarkemmin haettavissa oleviin erityistavoitteisiin ja haun sisältöön sekä kustannusmalleihin. Ilmoittautumisen yhteydessä voi esittää kysymyksiä. Hakuinfot järjestetään suomeksi, mutta kysymyksiä voi esittää myös ruotsiksi. Kyselytunneilla voi esittää tarkentavia kysymyksiä hakuihin liittyen.
Hakuinfoissa ja kyselytunneilla tutustutaan tämän haun lisäksi myös Länsi-Suomen avoimiin ESR+ -hakuihin erityistavoitteissa 4.1 ja 4.3.
Ilmoittaudu mukaan hakuinfoihin ja kyselytunneille!
- 1. Hakuinfo 15.4.2026, klo 9-11.15: Ilmoittautumislomake (webropol)
- 1. Kyselytunti 27.4.2026, klo 9-10: Ilmoittautumislomake (webropol)
- 2. Hakuinfo 19.5.2026, klo 9-11.15: Ilmoittautumislomake (webropol)
- 2. Kyselytunti 19.8.2026, klo 9-10: Ilmoittautumislomake (webropol)
Seuraa myös somekanaviamme!
- LinkedIn:
- Facebook: