Hyppää sisältöön

ESR+ -rahoituksella rento Minirekry Kemin alueelle

Julkaisuajankohta 26.11.2024 11.11
Tiedote
Hanketoiminnan tuloksia -kuva.

Pointin Minirekry on osa Kemin kaupungin Osaamista työelämän tarpeisiin eli Otetta-hanketta, jolle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt Euroopan unionin ESR+ -rahoitusta. Minirekry tuo yhteen Kemin alueen työnhakijat ja työnantajat rennossa ympäristössä. Hankkeessa haetaan uudenlaisia ratkaisuja yritysten osaajatarpeeseen ja kohtaantoon kehittämällä oppilaitos- ja yritysyhteistyötä.

Korona-ajan innovaatio

Otetta-hanketta edeltäneessä Työtä Kemissä! -hankkeessa Minirekry syntyi korona-aikana, kun samassa tilassa olevien ihmisten määrää rajoitettiin. Minirekry mahdollisti rajallisen määrän työnhakijoita ja työnantajia kohdata Pointissa rennosti kahvitellen ja tutustuen toisiinsa ilman muodollisemman työhaastattelutilanteen tuomaa painetta

Hyötyä työnantajille ja työnhakijoille

Otetta-hankkeessa Pointin Minirekryä lähdettiin kehittämään viemällä tapahtuma suoraan yritykseen. Pointin Minirekryssä työnantajat saavat pienellä työmarkkina-alueella ainutlaatuisen mahdollisuuden löytää osaavaa työvoimaa ja tutustua työnhakijoihin henkilökohtaisesti jo ennen varsinaisia työhaastatteluja. Tämä auttaa luomaan positiivista työnantajakuvaa ja helpottaa rekrytointiprosessia. Työnhakijat puolestaan saavat näkyvyyttä; he voivat tuoda esille omaa osaamistaan ja kiinnostustaan alaa kohtaan yritykseen tutustumisen aikana. Tämä voi olla erityisen hyödyllistä niille työnhakijoille, jotka eivät välttämättä erotu perinteisillä työhakemuksilla tai CV:illä. Minirekry on herättänyt laajempaa kiinnostusta myös työnhakijoiden keskuudessa, kun tapahtumasta on tiedotettu Pointin somekanavissa.  

Pointin Minirekry yrityksessä -toimintamalli pilotoitiin Keminmaan Autojussi Oy:ssa 5.9.2024. Yrityksellä oli aiemmin haasteita työvoiman saannissa, mutta nyt hakemuksia tuli kaikkiaan neljäkymmentä. Tapahtumassa oli paikalla yhdeksän työnhakijaa, Pointin ja Ohjaamo Kemin palveluohjaajia sekä ammattiopisto Lappia esittelemässä autoalan oppisopimuskoulutusta.

​​​​​​​

Pointin Minirekry yrityksessä-mainos julkaistiin Pointin somekanavililla Facebookissa ja Instagramissa. Myös Keminmaan Autojussi Oy:n yrittäjä lähetti oheisen ilmoituksen jo aiemmin heille hakemuksensa jättäneille työnhakijolle. Mainoksen julkaisi Työllisyyden yhteispalvelu Pointti Kemi/Susanna Ukonaho.

Vaikuttavuus on vahvistunut yhteistyön myötä

Kemin kaupungin projektipäällikkö Maija Saarenpään mukaan Otetta-hanke on edennyt suunnitellusti ja sen vaikuttavuus on vahvistunut erityisesti yritys- ja asiakasyhteistyön kautta. Pilotointien herättämä kiinnostus osoittaa, että hanke tuottaa mallinnettavia ja hyödynnettäviä toimintatapoja, joilla voi olla merkittävää vaikutusta myös hankkeen ulkopuolisille toimijoille tulevaisuudessa.

– Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myöntää Pohjois-Suomen eli Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun alueille työllisyyttä, osaamista ja osallisuutta kehittäviin hankkeisiin Euroopan unionin ESR+ -rahoitusta. Otetta-hanke on mainio esimerkki erityistavoitteesta 4.1 Polkuja töihin rahoitetusta työllisyyshankkeesta, jossa haetaan eri toimijoiden yhteistyössä ratkaisuja yritysten työvoimatarpeisiin, rahoitusasiantuntija Liisa Irri Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta kertoo.

Otetta-hankkeen päätoteuttaja on Kemin kaupunki, kokonaisrahoitus on 276 146 euroa, josta ESR+ ja valtion rahoituksen osuus kattaa 80 % ja Kemin kaupungin rahoitus 20 %. Kustannusmallina on flat rate 40 %. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2023–31.8.2025.

ELY-keskuksen ja Euroopan unionin osarahoittama -logot.

Pohjois-Suomi