Etunojassa kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä

Suomen hiilineutraaliustavoite vuoteen 2035 merkitsee rakennusalalle merkittäviä päästövähennystoimia. Uusi rakentamislaki asetuksineen jo tulevana vuonna 2025 aiheuttaa rakennuslupavaiheeseen lisätoimenpiteitä mm. elinkaaren hiilidioksidin määrän laskentaan ja samalla jo hieman tulevan purun suunnitteluun. Kouvola Innovation Oy ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ottivat haasteen vastaan hankkeellaan Etunojassa kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä, jossa erityisesti etsimme Kouvolan ja laaksokunnan etunojaa omien vahvuuksiemme avulla. 


Rakentaminen materiaaleineen, tuotteineen ja asennuksineen on vain osa kiinteistön kuluja ja hiilidioksidipäästöjä. Elinkaari (life cycle) alkaa maan käytöstä aina rakennukseen purkuun kaukana edessäpäin ja purkutuotteiden, rakennusosien ja -komponenttien, lajitteluun ja uudelleenkäyttöön. Jatkossa purkutuotteita tulee hyödyntää entistä enemmän hiilineutraaliuteen pääsemiseksi. Lievässä etunojassa olemme jo nyt mm. uusiomateriaalien ja -komponenttien olennaisemmalla hyödyntämisellä ja lajittelevalla purulla.

Yhteistyöllä Kymenlaakson kehittämiseen

Kouvolan Innovation Oy ja XAMK tekevät tiivistä yhteistyötä Kouvolan ja Kymenlaakson aluekehittämisessä. Kinnon toiminnalla on vain kaksi tavoitetta, uuden yritystoiminnan ja kaikkien yritysten liiketoiminnan kehittäminen. Xamkin TKI-toiminta puolestaan tähtää Kymenlaakson elinvoiman vahvistamiseen auttamalla TKI-valmiuksia omaavia yrityksiä menestymään paremmin. Tällä hankkeella vahvistamme alan ja rakentamisen kiertotalouden yhteistä näkemystä, sillä rakennetussa ympäristössä, kiinteistöissä ja kiinteistöjen ulkopuolella kehityssuunnan hyväksymiselle on vielä tasan kaksi eri mielipidettä ja lukuisia visioita siltä väliltä. Etunojassa kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä -hanke aloittaa täältä Kymenlaaksosta, paikallisten b-to-b kiertotalousyritysten kanssa, heidän toimintamalliensa, palveluidensa ja liiketoimintansa edelleen kehittämisen, esim. synnyttämällä yrityksille edellytyksiä osallistua julkisiin hankintoihin paremmilla laatukriteereillä sekä skaalata prosessejaan laajemmille markkinoille. 

Kohti rakennusten elinkaaren vähäpäästöisyyttä

Etunojassa kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä -hanke edistää vähäpäästöisemmän Kymenlaakson syntymistä. Hankkeella vahvistetaan yhteistyötä kaupungin, rakentamisen kiertotalouteen keskittyvien yritysten ja kehittäjäorganisaatioiden välillä sekä tuetaan hiilineutraalien ratkaisujen syntymistä ja uusien toimintamallien käyttöönottoa aluksi Kouvolan rakennetussa kaupunkiympäristössä, julkisissa kohteissa. 
 

Kuva 1. Hankkeen taustalla ovat valtakunnalliset hiilineutraaliustavoitteet, joiden saavuttamista tukevat rakentamissektorin toimet, kuten energiatehokkuus, vähähiilisyys ja kiertotalous, jotka luovat pohjan kestävälle rakennetulle ympäristölle. Konkreettisesti rakentamisen laatuun ja tapoihin voidaan vaikuttaa rakentamisen arvoketjun toiminnalla, kaupunkien ja kuntien asettamilla suuntaviivoilla ja erityisesti rakennusosien uudelleenkäyttöä edistämällä. (Kurkinen, 2024)

 

Kaupungilla on merkittävä potentiaali ja vaikutusmahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä vähähiilisyyteen ottamalla elinkaarikatsanto osaksi hankintaprosesseja. Kaupungin rakennuskannan käytön aikaiset hiilidioksidipäästöt muodostuvat mm. rakennusten lämmityksestä, rakentamis- ja kunnossapitopalveluista. Hinku-kuntana Kouvola on sitoutunut tavoitteisiin päästövähennyksistä, johon voidaan vaikuttaa energiatehokkuuden parantamisella ja lisäämällä uusiutuvan energian käytön osuutta lämmityksessä ja sähkön käytössä. Todellisten kaupungin demonstraatiokohteiden elinkaarianalyysien ja hiilikädenjäljen lisäämiskeinojen kautta hanke luo perusteet Kouvolan kaupungin tulevien uudis- ja purkukohteiden suunnittelu- ja toteuttamistapoihin ja uusiomateriaalien käytön lisäämiseen.
 

Pienempi hiilijalanjälki, vihreämpi imago

Hiilineutraaliutta kohti menemme etunojassa, Kouvolan ja Kymenlaakson nykyisillä olemassa olevilla vahvuuksilla, energiatuotannon pienillä ominaispäästöillä, puun käytön osaamisella, julkisen rakennuttajan ennakkoluulottomuudella ja ammattikorkeakoulun TKI osaamisen avulla. Julkisen sektorin luoma yksittäisten huomioiden kiinnittäminen vähähiilisyyteen tukee jo muutosta ja toimenpiteet tuleekin nähdä investointeina tulevaisuuteen. 

Realistisuus Suomen hiilineutraaliustavoitteista ja tutkimusosaaminen elinkaarilaskennasta ja hiilijalanjälkeen vaikuttavista tekijöistä kestävän ympäristön saavuttamiseksi lisääntyy. Hanke luo edellytyksiä edelläkävijyydelle päästövähennysten, toimintatapojen ja osaamisen kokonaisvaikutusten saralla sekä luo kasvua rakennetun ympäristön vetovoimaisuudelle (kuva 1.).  Rakennetun ympäristön vihreämpi imago ja näkyvämpi kestävyys ulospäin ilmenee koko arvoketjun näkökulmasta aina loppukäyttäjiin asti. Ja edelleen, Kymenlaakson vetovoimaisuus etunojassa olevana vähähiilisyyden huomioivana kaupunkina kasvaa. 

Kirjoittajina hankkeen projektipäälliköt Tero Hasu (Kinno) ja Marika Kurkinen (Xamk)

 

 

Rakennuslaki uudistuu – missä mennään?

Uusi rakennuslaki tuo ilmastonmuutoksen hillinnän osaksi rakentamisen lainsäädäntöä vuonna 2025. Etunojassa kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä -hanke selvitti yritysten näkemyksiä uuden lain vaatimuksista. Suurin osa haastatelluista yrityksistä ei vielä tunne tarkasti uutta lakia, mutta näkee sen asettamat tavoitteet kunnianhimoisina. Uusi laki edellyttää muun muassa rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljen laskemista rakennuslupaa varten ja kiinnittää huomiota myös rakennusmateriaalien kierrätykseen ja kiertotalouteen. Lisääntyvän ympäristötietoisuuden ohella tarvitaan konkreettisia esimerkkejä ja taloudellisia kannustimia, jotta vähähiilisyys ja kierrätys muodostuvat toimialan uudeksi normaaliksi.

Tutustu projektipäällikkö Marika Kurkisen artikkeliin Xamkin verkkosivustolla

 


Hankkeen tiedot

  • Hankkeen nimi: Etunojassa kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä
  • Hankkeen toteuttajat: Kouvola Innovation (Kinno) ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu (Xamk) 
  • Hankkeen kesto: 1.6.202330.11.2024
  • Toimintalinja 2 Hiilineutraali Suomi (EAKR)
    • Erityistavoite 2.1 Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen
  • Kokonaisbudjetti 304 795 €, josta EU- ja valtion rahoitus 213 355 €
    (Rahoitus on myönnetty Kymenlaakson liiton myöntövaltuudesta) 

 


Lisätiedot

Projektipäällikkö Marika Kurkinen (Xamk)
[email protected]

Projektipäällikkö Tero Hasu (Kinno)
[email protected]