Hoppa till innehåll

Reilut 16 miljoonaa euroa Länsi-Suomen JTF-rahoituksen jatkuvassa haussa ennallistamiseen ja jälkikäyttöön

Julkaisuajankohta 3.5.2023 13.57
Tiedote
Turvealueen ennallistaminen ja jälkikäyttö, Länsi-Suomen JTF jatkuva haku, lisäksi EU-lippu tekstillä Euroopan unionin osarahoittama sekä valokuva, jossa metsää.

Keski-Suomen ELY-keskus on avannut jatkuvana hakuna toteutettavan JTF-rahoitushaun (Just Transition Fund) turvealueiden ennallistamiseen ja jälkikäyttöön liittyviä hankkeita varten. Rahoitusta on haettavissa hieman yli 16 miljoonaa euroa. Turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä -erityistavoitetta koskeva haku päättyy 15.12.2023. Se voi päättyä aiemminkin, jos myöntövaltuutus on käytetty kokonaan. Hakua puolestaan jatketaan, jos valtuuksia on tuolloin vielä käytettävissä.

Mikä JTF on?

Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto on uusi rahoitusmuoto, joka on tarkoitettu alueille, joilla vähennetään turpeen käyttöä ja edistetään vihreää siirtymää. Taustalla on tavoite saavuttaa hiilineutraalius Euroopan unionin maissa vuoteen 2050 mennessä.  Suomessa JTF:n perusta on hallitusohjelman kirjaus turpeen energiakäytön puolittamisesta vuoden 2030 loppuun mennessä. 

Turpeen energiakäytön alasajon välittömät ja välilliset haittavaikutukset aluetalouksiin ja työllisyyteen ovat merkittäviä. JTF-rahoituksella tuetaankin alueiden elinkeinorakenteen monipuolistamista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä. 

Turvetuotantoalueiden ennallistamisen ja jälkikäytön päätavoitteena ovat toimenpiteet, joiden tuloksena entisten tuotantoalueiden kasvihuonekaasupäästöt vähenevät sekä ennallistetut ja jälkikäytössä olevat alueet muuttuvat vähitellen hiilinieluksi. Samalla luonnon monimuotoisuus paranee ja vesistökuormitus vähenee.

Rahoitusta ylimaakunnallisesti sekä ryhmähankkeisiin

Avatussa haussa (EURA2021) rahoitusta on haettavissa seuraavissa Länsi-Suomen alueen maakunnissa (suluissa oleva tarkoittaa Länsi-Suomen suuralueen varaamaa enintä mahdollista rahasummaa):

Etelä-Pohjanmaa (7,8 miljoonaa euroa)
Keski-Pohjanmaa (1,3 miljoonaa euroa)
Keski-Suomi (3,5 miljoonaa euroa)
Pirkanmaa (Pirkanmaan alueen kunnista JTF-alueeseen kuuluvat Kihniö, Parkano. Punkalaidun ja Virrat) (0,48 miljoonaa euroa)
Pohjanmaa (0,7 miljoonaa euroa)
Satakunta (2,4 miljoonaa euroa)

Hankkeiden hakijoina voivat olla julkisoikeudelliset yhteisöt ja yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt kuten kunnat, kuntayhtymät, kehitysyhtiöt ja muut julkiset organisaatiot, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, pk-yritykset, yhdistykset ja säätiöt. Rahoitusta ei voida myöntää yksityishenkilöille, eikä yksittäisen yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen.

Rahoitusta voidaan hakea myös hankkeille, joissa toimenpiteitä toteutetaan useamman maakunnan alueella. Hakemus tulee kohdistaa sen alueen viranomaiselle, johon toiminta pääsääntöisesti kohdistuu. Myös usean toteuttajan ryhmähankkeet ovat mahdollisia.

Kullakin maakunnalla on oma alueellista siirtymää koskeva JTF-suunnitelma, jossa on kuvattu omia sisällöllisiä painotuksia sekä mitä ennallistamisessa on nostettu tärkeiksi kehittämiskohteiksi. Tutustu oman alueesi suunnitelmaan ennen hakemista: siirtymäsuunnitelmat.

Keski-Suomen ELY-keskus suosittaa hankkeen enimmäiskestoksi 3 vuotta. Tämänhetkisen tiedon mukaan hankkeiden tulee toteutua 30.6.2026 mennessä.

Hakemuksia voi jättää milloin tahansa hakuaikana. 15.5.2023, 15.6.2023, 15.8.2023, 15.9.2023, 31.10.2023 ja 15.12.2023 mennessä jätetyt hakemukset otetaan viranomaiskäsittelyyn määräpäivää seuraavana arkipäivänä.  

Kysy neuvoa asiantuntijalta!

Kannustamme kääntymään hakuun ja rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä asiantuntijoidemme puoleen. Käytössäsi on myös palvelu Pk-yritysten rahoitus – Kysy neuvoa asiantuntijalta, joka neuvoo puhelimitse numerossa 0295 024 800 arkisin maanantaista perjantaihin klo 9–15.

Palvelukanavana on lisäksi sähköinen Team Finlandin yhteydenottopyyntö. Siihen vastataan viimeistään kahden työpäivän kuluessa. Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto, joka pyrkii sujuvaan palveluketjuun neuvonnasta rahoitukseen.

Alueellisten asiantuntijoidemme yhteystiedot löydät rakennerahastot-sivustoltamme.  

Länsi-Suomi