Matti – miesten matka työhön

Matti – miesten matkat työhön -hankkeessa (2016–2018) on kehitetty ohjausmenetelmiä nuoren miehen omaehtoisuuden, sosiaalisuuden ja pystyvyyden tukemiseksi. Hanke oli suunnattu 15–29-vuotiaille miehille, ja sillä vähennettiinn ylisukupolvista työttömyyden ja syrjäytymisen kierrettä. Hankkeen aikana tehtiin monitasoista yhteistyötä, ammattikorkeakoulujen, toisen asteen ammatillisen oppilaitoksen, kolmannen sektorin ja yritysyhteistyökumppaneiden kesken.

Käytännön esimerkki hankkeen toiminnasta

Matti-hankkeen pajoilla, elämänkulku- ja pelillisyyspajat, mentoreiden narratiivit tarjosivat nuorille tilaisuuksia oman elämänkulun tarkasteluun ja reflektioon. Mentorointia voidaan tarkastella työpajatoiminnan ohjausmallina, jossa eri sukupolvien edustajat kohtaavat ja luovat uusia vastavuoroisia tilanteita sukupolvien välillä.

Elämänkulkupajoilla käytettiin työmenetelmänä mentorointia, joka tukee nuorten voimavaraistamista tarjoten työvälineitä ja perspektiiviä oman elämän tarkasteluun. Mentoroinnissa pääsääntöisesti iäkkäämmät miehet kertoivat omasta elämänkulustaan sekä siihen liittyvistä opiskelu- ja työelämäpoluistaan. Pajoissa tuettiin nuorten miesten osallisuutta ja monisukupolvisten mallien ymmärrystä sekä niistä oppimista.

Ruskeat nahkakengät.

Mentoroinnin avulla nuorilla oli mahdollisuus merkityksellisyyttä lisääviin vuorovaikutussuhteisiin. Elämänkulkuteorian mukaan merkitykselliset tapahtumat ja kohtaamiset voivat vaikuttaa elämänkulkuun sekä tulevaisuuden valintoihin. Tämän vuoksi vuorovaikutuksen ja kohtaamisen keskeiset teemat kuten toiminta ja merkitys, moniäänisyys ja tunteet sekä läsnäolo olivat toiminnan keskiössä.

Paras onnistuminen hankkeen aikana

Pelillistämistä hyödynnettiin Matti-hankkeen pelillisyyspajoissa nuorten osallistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen. Pelillistämisen avulla toiminnasta pyrittiin tekemään motivoivaa, jotta nuoret osallistuisivat omaehtoisesti yhteistoiminnalliseen työskentelyyn. Sosiaalisuutta ja ryhmäytymistä tukevan toiminnan lisäksi pelillisyyspajojen tärkeimpinä tavoitteina olivat omien voimavarojen ja vahvuuksien tiedostaminen prosessin aikana.

Yritysyhteistyöhön sidotut pelillisyyspajat toimivat kukoistavana oppimisyhteisönä, jossa yhteisön jäsenet, nuoret, auttoivat toisiaan loistamaan osaamisellaan. Motivoimiseen käytettiin välitavoitteita ja haasteita, jotka liittyivät ongelmanratkaisuprosessiin. Pelillisyyspajojen aikana nuoret saivat palautetta yritysten edustajilta heidän antamistaan toimeksiannoista: mitkä nuorten laatimista ratkaisuista toimivat ja missä kohdin oli edelleen kehitettävää.

Nuorten asiantuntijuus pelaamisesta ja pelillisyyden avulla kehittämisestä tuottivat onnistumisen kokemuksia ja lisäsivät nuorten kompetenssia eri aihealueista. Pelillisyyspajoilla luotiin yhdessä nuorten kanssa pelillistä toimintamallia, joka motivoi heitä työskentelemään yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Chebicin korujen ja retrofillarin suunnittelusta palkitut kaksi nuorta löysivät yrityksestä annetun tehtävän ansioista uuden ja heitä miellyttävän suunnan elämälleen. Toinen hakeutui kultaseppäkoulutukseen ja toinen kiinnostui fillarialasta ja pääsi töihin pelillisyyspajojen toisen kumppanin, Baiksin palkkalistoille.

Yhteistyö Suomen suurimman pyöräilyn erikoisliikkeen, Baiksin kanssa auttoi nuoria oppimaan konkreettisesti fillarinhuoltajan taitoja. Nuoret harjoittelivat pelillisyyspajoilla ja niiden jälkeen vielä kaksi kuukautta metallipajalla työhön tarvittavia taitoja ja osaamista. He muun muassa huolsivat sähköpyöriä. Tämän jälkeen kolme nuorta pääsi yritykseen ensin työkokeiluun ja sitten vakituiseen työsuhteeseen.

Kokemuksia jaettavaksi

Hankkeen tuotokset:  

  1. Elämänkulkupajan mallinnus 
  2. Pelillisyyspaja 1 mallinnus 
  3. Pelillisyyspaja 2 mallinnus 

Ohjausmallit nuorten kanssa toimiville, elämänkulkupaja ja pelillisyyspaja.

Lisätietoja

Teija Rautiola 
Projektipäällikkö, TtM 
Teija.Rautiola(at)metropolia.fi 
p. +358 406 300 351 

Jaana Poikolainen 
Projektipäällikkö, KT 
Jaana.Poikolainen(at)xamk.fi 
p. +358 406 300 351 

Hankkeen tiedot  

S20747 Matti - Miesten matkat työhön 

1.9.2016-31.12.2018 
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy 
Kymenlaakso ja Uusimaa 
Kokonaiskustannukset 381 710 € 
Hämeen ELY-keskuksen rahoitusosuus 75 % (ESR)