Toimintaympäristön kehittämisavustuksen hankehaku Lapissa käynnistyy 31.8.2026
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus avaa toimintaympäristön kehittämisavustushaun Lappiin EAKR-rahastosta ajalle 31.8.–23.10.2026. Hakuun on varattu varoja yhteensä noin 1 miljoonaa euroa.
Toimintaympäristön kehittämisavustusta sekä elinkeinoelämäverkottuneeseen tutkimukseen suunnattua avustusta voidaan myöntää voittoa tavoittelemattomille julkisille ja yksityisille yhteisöille sekä säätiöille. Hankkeiden tulosten tulee olla yleisesti hyödynnettävissä ja hankkeen kohderyhmän tulee olla tunnistettava yritysryhmä.
Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tarkoituksena on yritysten toimintaympäristön tai yritystoiminnan kehittymisedellytysten parantaminen. Avustusta voidaan myöntää:
- yritystoiminnan kannalta tarpeellisiin selvityksiin
- yritysten tarvitsemien palvelujen kehittämiseen
- yritysten keskinäisen yhteistyön, yritysten ja korkeakoulujen sekä yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyön sekä elinkeinoelämäverkottuneen tutkimuksen edistämiseen tai
- muihin yritysten toimintaympäristöä ja kehittymisedellytyksiä parantaviin hankkeisiin.
Toimintaympäristön kehittämisavustushakemukset suunnataan erityistavoitteille 1.1 ja 2.3.
Elinkeinoelämäverkottuneen tutkimuksen edistämiseen myönnettävällä avustuksella voidaan rahoittaa soveltavan tutkimuksen hankkeita, joiden tavoitteena on elinkeinoelämän tarpeista lähtevän TKI-toiminnan kehittäminen. Yritysten odotetaan osallistuvan elinkeinoelämäverkottuneiden tutkimushankkeiden ohjausryhmätyöskentelyyn ja/tai rahoitukseen. Hankkeen jatkotoimena elinvoimakeskukset voivat myöntää yrityksen kehittämisavustusta hankkeisiin osallistuville yrityksille, kun ne kehittävät hankkeissa syntyviä innovaatioita oman liiketoimintansa näkökulmasta. Elinkeinoelämäverkottuneet tutkimushankkeet suunnataan erityistavoitteelle 1.1 ja niiden tulee olla maakuntien älykkään erikoistumisen strategioiden mukaisia.
Kehittämishankkeissa tuen määrä voi olla enintään 80 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.
Hakemukset tulee jättää Pohjois-Suomen elinvoimakeskukselle sähköisesti EURA 2021 -järjestelmässä.
Hakijoita pyydetään ottamaan yhteydessä elinvoimakeskuksen yritysasiantuntijoihin ennen hakemuksen jättämistä.
Lisätietoja
- Hakuilmoitukset valintaperusteineen löytyvät EURA 2021 -järjestelmästä haun avauduttua.
- Lisätietoja rakennerahastot.fi sekä elinvoimakeskus.fi-sivustoilta.
Lapin alueen yritysasiantuntijat (sähköposti: [email protected]):
- Anne Syväjärvi 0295 037 578
- Hanna Hietajärvi 0295 037 313
- Kari Skyttä 0295 037 128
- Tiina Pelimanni 0295 037 085