Toimintaa ja tuloksia Pohjois-Suomesta: Suomussalmen Taitotehtaan uusi ammatillisen koulutuksen malli tarjoaa koulutusta ja osaajia pienillä paikkakunnilla

Julkaisuajankohta 20.8.2026 13.30
Tyyppi:Tiedote
Rakennerahastot-kuvitus.

Suomussalmen Taitotehdas on Suomussalmen kunnan ja Kainuun ammattiopiston (KAO) yhteinen kolmivuotinen hanke (1.5.2024-30.4.2027). Hanke on mahdollistanut KAOn ammatillisen koulutuksen toteuttamisen Suomussalmella uudenlaisella toimintamallilla. Opiskelu edellyttää opiskelupaikkaa Kainuun ammattiopistossa sekä työelämässä oppimisen paikkaa, opiskelijana voi olla oppivelvollinen tai aikuisopiskelija. Opinnot jakautuvat uuden osaamisen sisältöjen opiskeluun Taitotehtaalla ja Kajaanissa sekä käytännön oppimiseen työpaikoilla, joissa opiskelijaa ohjaavat työpaikkaohjaajat. Hankerahoituksen on myöntänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskus Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).

Ilmakuva Suomussalmesta.
Suomussalmi. Kuva Hannu Huttu.

Suomussalmella on ollut ammatillista koulutusta useilla eri koulutusaloilla Kainuun ammattiopiston toteuttamana useiden vuosikymmenten ajan. Ikäryhmien pienentyessä Suomussalmen toimipiste joutui sulkemaan ovet vuonna 2015.

Suomussalmen kunta ja Kainuun ammattiopisto käynnistivät vuonna 2023 neuvottelut ammatillisen koulutuksen palauttamisesta Suomussalmelle uudella toimintamallilla. Hankerahoitus tulee Euroopan unionin osarahoittamasta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF). Rahoittava viranomainen on Pohjois-Suomen elinvoimakeskus. Elinvoimakeskuksen kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä hankkeen edetessä ja moniin kysymyksiin on löytynyt vastaukset sujuvasti.

Miten vastata ammatillisen koulutuksen ja osaavan työvoiman saatavuuteen pienemmillä paikkakunnilla, joilta lähimpiin oppilaitoksiin on matkaa yli sata kilometriä? Kainuun ammattiopisto on yhteistyössä Suomussalmen kunnan kanssa kehittänyt opiskelija- ja yrityslähtöisen ammatillisen koulutuksen toteuttamismallin, Suomussalmen Taitotehtaan. Koulutus soveltuu erityisesti paikkakunnalle, jossa ei ole enää perinteistä kiinteää ammatillista oppilaitosta.

Ryhmäkuva.
Hanketoimijoita vasemmalta Miia Moilanen, Mervi Manninen ja Anneli Korhonen. Kuva Tuomas Kaakinen.

”Malli mahdollistaa alueen nuorille, työttömille ja alanvaihtajille joustavan tavan hankkia työelämän tarpeita vastaavaa osaamista omalla asuinpaikkakunnalla yhteistyössä yritysten kanssa. Lisäksi Taitotehdas toiminnalla edistetään osaavan työvoiman saatavuutta. Taitotehdas ehkäisee syrjäytymistä ja vastaa pitkien etäisyyksien haasteisiin mahdollistamalla opiskelun kotipaikkakunnalla, eteenkin oppivelvollisille, jotka eivät ole vielä valmiita muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Jatkossa tarvitaan yhä enemmän koulutuksen toteuttamiseen uusia malleja. Perinteiset toteuttamistavat kaipaavat rinnalle uudenlaista tarkastelua ammatilliseen koulutukseen maailman ja yhteiskunnan muutosten myötä.” Kainuun ammattiopiston rehtori Anu Kuosmanen kertoo.

Ensimmäiset opiskelijat aloittivat Taitotehtaalla syyskuussa 2024. Hankkeen tavoitteena on ollut tavoittaa 15 opiskelijaa vuodessa. 1.8.2026 mennessä opiskelijoita on ollut yhteensä 41, ja heitä on ollut 14 eri alalta. Koko tutkintoon valmistuneita on hankkeen aikana ollut yhteensä 11.

Uusi toimintamalli 

Nuori kävelee toimitilan käytävällä. ​​​​​​​Taitotehtaalla opiskelijana voi olla oppivelvollinen tai aikuinen, ja opiskelu tapahtuu joko koulutus- tai oppisopimuksella. Kaikilla Taitotehtaalla opiskelevilla on työelämässä oppimisen paikka, pääsääntöisesti Suomussalmella.

Uuden osaamisen sisältöjen opiskelu mahdollistuu Taitotehtaalla ammatillisten ja yhteisten aineiden opettajaohjaajan ohjaamana. Osan viikosta opintoja suoritetaan työelämässä. Työpaikkaohjaajat ohjaavat opiskelijoita käytännön työtehtävissä yrityksissä ja organisaatioissa. Työpaikkaohjaajia on koulutettu tähän mennessä yhteensä 41.

Opiskelu suunnitellaan jokaiselle opiskelijalle yksilöllisesti ja koulupäiviä voi olla myös Kajaanissa. Suunnittelussa ovat mukana Kainuun ammattiopiston omaohjaaja, Taitotehtaan henkilökunta, työelämässä oppimisen paikka, opiskelija, opinto-ohjaaja sekä tarvittaessa oppivelvollisen huoltaja ja erityisopettaja.

Yhteistyötä tehdään tiiviisti paikallisten yritysten ja organisaatioiden kanssa, joilta saadaan palautetta Taitotehtaan toiminnasta. Lisäksi yhteistyötä tehdään yläkoulujen, muiden toisen asteen oppilaitosten, aikuisten perusopetuksen, Kainuun hyvinvointialueen, korkeakoulujen sekä työllisyys-, kotoutumis- ja nuorisopalveluiden kanssa.

Valmistuneiden palautteiden mukaan Taitotehtaalta saatu tuki on auttanut opintojen edistämisessä ja loppuun saattamisessa. Valmistuneiden opiskelijoiden kokemuksia koostetusti Taitotehtaasta:

Taitotehdas on koettu rauhalliseksi ja viihtyisäksi oppimisympäristöksi, jossa voi opiskella joustavasti omaan tahtiin. Tilat saavat kiitosta, samoin mukava ilmapiiri ja hyvä sijainti. Henkilökunta ja opettajat nähdään ammattitaitoisina, helposti lähestyttävinä ja aina valmiina auttamaan. Ohjaus ja opastus koetaan tarpeelliseksi. Moni arvostaa mahdollisuutta opiskella uusien sisältöjen opintoja paikallisesti Suomussalmella ja Kajaanissa käydään opiskelemassa oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti. Toiminta koetaan sujuvana ja tarpeellisena. Joissakin palautteissa nousee esiin haasteita oman motivaation ja työrauhan kanssa sekä toive siitä, että oman alan opettaja olisi enemmän paikalla.

Hankkeen toiminnassa on tällä hetkellä mukana 32 yritystä tai organisaatiota, joista osassa opiskelijat suorittavat työelämässä oppimista. Suomussalmen Taitotehtaalla on ollut usean alan eri opiskelijoita, joita on ollut 14 eri alalta: Ajoneuvoala, Liiketoiminta, Logistiikka, Kasvatus- ja ohjausala, Sosiaali- ja terveysala, Maatalousala, Tieto- ja viestintätekniikka, Puhtauspalveluala, Talotekniikka, Rakennusala, Pintakäsittelyala, Maanrakennus, Matkailuala, Kone- ja tuotantotekniikka.

Suomussalmen taitotehtaan arvot ovat: yksilöllisyys, yhteisöllisyys, ketteryys ja yhteistyö.

JTF-rahoitus työllisyyttä ja osaamista kehittäviin hankkeisiin

Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF, Just Transition Fund) työllisyyteen ja osaamiseen liittyvissä hankkeissa korostetaan työllisyyden edistämistä, osaamisen lisäämistä ja elinkeinojen monipuolistamista. Erityisenä kohderyhmänä ovat nuoret.

"Suomussalmen Taitotehdas -hanke tuo ammatillisen koulutuksen palvelut tarjolle Ylä-Kainuun alueelle. Taitotehdas tarjoaa mahdollisuuden kehittää omaa osaamista ja hankkia toisen asteen ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osia paikallisesti. Hanke tukee osaavan työvoiman saamista alueen yrityksiin sekä edistää uudelleenkoulutusta ja uuden osaamisen hankkimista yksilölliset ja joustavat koulutuspolut huomioiden", rahoitusasiantuntija Verna Piirainen Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksesta kertoo.

Pohjois-Suomen suuralueella JTF:n jatkuva haku työllisyyttä ja osaamista edistäviin hankkeisiin on käynnissä Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa 29.10.2026 saakka.

Suomussalmen Taitotehdas on Suomussalmen kunnan ja Kainuun ammattiopiston yhdessä toteuttama JTF-rahoitteinen hanke. Ryhmähankkeen (R-01627) kokonaisbudjetti on 536 583 euroa, josta JTF-tuen osuus on 80 % eli 429 264 euroa. Hanke toteutetaan ajalla 1.5.2024–30.4.2027.

 

Teksti:

Suomussalmen kunta, Taitotehdas projektipäällikkö Mervi Manninen, 
Kainuun ammattiopisto, a​​​​​​​mmatillinen opettaja Anneli Korhonen, 
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, rahoitusasiantuntija Verna Piirainen ja viestintäasiantuntija Susanna Ukkola.

​​​​​​​

Suomussalmen Taitotehdas, Suomussalmi, kao.fi, Euroopan unionin osarahoittama -logot.
​​​

Pohjois-Suomi Toimintaa ja tuloksia