Puolustus- ja kaksikäyttöteknologioiden kasvun mahdollisuudet kartoitettiin
Geopoliittisen tilanteen muutos on nostanut puolustusteknologiat ja kokonaisturvallisuuden keskeisiksi teemoiksi myös kaupunkikehittämisessä. Innokaupunkien valmistehankkeessa on kartoitettu alan nykytilannetta, verkostoja ja rahoitusmahdollisuuksia sekä tunnistettu kehittämistarpeita.
Viime vuosien muutos maailmantilanteessa on muuttanut yritysten toimintaympäristöä. Samalla puolustus- ja kaksikäyttöteknologioihin liittyvät markkinat ovat kasvussa.
– Kasvumahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii aktiivisia tekoja, kertoo valmisteluhankkeessa projektipäällikkönä toiminut Sanna Laakso Jyväskylän elinkeinopalveluista.
Lue juttu: Puolustus- ja kaksikäyttöteknologioiden kasvun mahdollisuudet kartoitettiin - Innokaupungit
Innokaupunkien seitsemän valmisteluhanketta laatii keväällä 2026 tilannekuvat oman teemansa kehittämisestä eri kaupungeissa. Tilannekuvat tuottavat arvokasta tietoa teeman kehittämistarpeista ja mahdollisuuksista kaupunkien väliseen yhteistyöhön.