HAKU AVOINNA: Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitushaku Lahdessa 10.8.–15.9.2026
Uudenmaan liitto avaa yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-haun. Rahoitettavaksi haetaan Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 – EU:n alue- ja rakennepoliittisen ohjelman ja Lahden kaupungin ja valtion välisen innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen tavoitteiden mukaisia hankkeita. Haku on avoinna 10.8.–15.9.2026.
Kestävän kaupunkikehittämisen haku – Lahden ekosysteemisopimus
Nyt avautuva haku kohdistuu Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman toimintalinjaan 1: Innovatiivinen Suomi sekä toimintalinjaan 2: Hiilineutraali Suomi ja niiden erityistavoitteisiin:
- 1.1 Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen
- 1.3 Pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen
- 2.1 Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen
- 2.3 Kiertotalouteen siirtymisen edistäminen
Erityistavoitteesta 1.1 rahoitettavien hankkeiden toiminnan tulee olla Päijät-Hämeen alueen älykkään erikoistumisen strategian (2026–2029) painopisteiden mukaista.
Kaikkien haettavien hankkeiden tulee toteuttaa valtion ja Lahden kaupunkiseudun välistä innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta ja sen seuravia strategisia painopistealueita:
- Sähköinen liikenne ja liikkumisen edelläkävijäratkaisut
- Kaupunkien hiilineutraali kiertotalous ja elintarvikeinnovaatiot (erityispainopisteenä elintarvikeinnovaatiot)
Tässä hankehaussa rahoitusta on jaettavana n. 0,9 miljoonaa euroa. Tutustu hakuilmoitukseen, jossa on tarkempi kuvaus haun sisällöistä ja valintaperusteista.
Hakuilmoitus
Hakuilmoitus on julkaistu EURA 2021 -järjestelmässä:
Kestävän kaupunkikehittämisen haku – Lahden ekosysteemisopimus
Ohjeita rahoituksen hakemiseen
Hakijan oppaaseen on koottu tietoa mm. hakemusten jättämisestä, kustannusmalleista ja valintaperusteista.
Uudenmaan liitto tekee rahoittavana viranomaisena hankkeiden juridiset rahoituspäätökset kestävän kaupunkikehittämisen rahoitusta saaville EAKR-hankkeille. Uudenmaan liitto myös opastaa hankehallinnossa ja tuen hakemisessa. Lahden kaupunkiseudun innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimukseen ja sen painopisteisiin liittyen neuvovat Lahden kaupungin asiantuntijat.
Lisätietoja
Yhteystiedot Uudenmaan liitossa
Asiantuntijoiden yhteinen sähköpostiosoite: [email protected]
Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: [email protected]
- Pirjo Jokinen, erityisasiantuntija, puh. 040 662 4918
- Hanna Laaksonen, johtava rahoitusasiantuntija, puh. 040 574 8930
Yhteystiedot Lahden kaupungilla
- Miikka Venäläinen, elinkeinopäällikkö, puh. 044 018 7378, [email protected]
Lahti on yksi Suomen innokaupungeista, jotka toteuttavat ekosysteemisopimuksia. Innokaupungit ovat uuden ajattelun tukijoita ja kirittäjiä, muutoksen edelläkävijöitä. Tavoitteena on vauhdittaa elinkeinoelämän uudistumista ja kestävien ratkaisujen käyttöönottoa kaupungeissa. Innokaupungit tukevat innovaatioita, soveltavat tutkimusta ja tekevät kokeiluita. Innokaupungit luovat yhteistyöstä innovaatioita ja kestävyyttä. Innokaupungit
Kestävä kaupunkikehittäminen | Rakennerahastot
Lahden innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus (pdf)
Päijät-Hämeen älykkään erikoistumisen strategia (pdf)
Tutustu myös tuen hakijan ohjeeseen